Sun haastaa Microsoftin oikeuteen Javan vesittämisestä
11.3.2002 09:04 Sun Microsystems hakee Microsoftilta yli miljardin dollarin korvauksia Microsoftin Java-kielen kehitykselle ja leviämiselle aiheuttamista vahingoista.
Sun Microsystems on perjantaina ilmoittanut haastavansa Microsoftin oikeuteen yhtiöden välisessä Java-kieltä koskevassa kiistassa. Microsoft päätti jättää Windows XP:stä pois Sunin Java-komponentit kokonaan. Aiemmissa versioissa ne olivat mukana.
Sunin syytöksen mukaan temppu on selkeästi kilpailua estävä, koska Java-tuen puuttuminen rampautti paitsi Javan itsensä, myös sillä tehtyjen ohjelmien levittämisen. Tämä on Sunin mukaan Microsoftilta monopoliaseman väärinkäyttöä.
Miljardi taalaa ja middleware eroon käyttöjärjestelmistä, kiitos!
Sun hakee Microsoftilta yli miljardin dollarin korvauksia sekä tuomioistuimen määräystä, jolla Microsoft velvoitettaisiin käyttämään myös kolmansien osapuolten ohjelmistorajapintoja ja -standardeja. Sun vaatii myös käyttöjärjestelmiin sidottujen middleware-ohjelmistojen, kuten Internet Explorerin, IIS-www -palvelinohjelmiston ja .Net-ympäristön eriyttämistä varsinaisista käyttöjärjestelmistä.
Sun pyytää oikeutta välittömästi kieltämään Microsoftia levittämästä sen omaa Java-virtuaalikonetta ja levittämään sen sijaan Sunin Java-pluginia. Tämä vaade perustellaan sillä, että Microsoft on vahingoittanut Javan kehitystä levittämällä Sunin kehittämän Javan kanssa epäyhteensopivia ohjelmistokomponentteja, jotka Sunin mielestä rikkovat sen tekijänoikeutta.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 22.5. Anonymous löysi reitin jenkkiministeriön palvelimelle
- 22.5. Nokian ja Microsoftin sovelluspaja keräsi satoja hakemuksia
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Angry Birdsia voi pelata vaikka syömäpuikoilla
- 22.5. Korkein oikeus kylmänä tunnetulle piraatille
- 22.5. Uutuustuotteen lupaus verkkopelaajille: ei enää ärsyttäviä salasanoja
- 22.5. Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia
- 22.5. Dragon lähti vihdoin, suuntana avaruusasema
- 22.5. Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia?
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- 22.5. Nokia tilaa 2,5G-puhelinratkaisuja MediaTekiltä
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 21.5. Iron Skyn jälkeen tulee 3d-Hitler
- 21.5. Facebookin toinen pörssipäivä: osake alle antihinnan
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 21.5. Rovion kassa pullistelee
- 21.5. Mobiilikonnat entistä ovelampia: Esimerkkinä uusi Angry Birds
- 21.5. Yahoo myy takaisin puolet Alibaba-omistuksestaan
- 21.5. 4G-verkon päästökasvu vastaa ”pientä eurovaltiota” - ratkaisu Oulusta
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 21.5. Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 20.5. Windows Phone ohitti iPhonen Kiinassa
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 21.5. Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 21.5. IPhonen piraattisuojakalvot on miljoonabisnes Kiinassa
- 22.5. Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia
- 21.5. Yle Areena pääsi eroon videoiden pätkimisestä
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia?
- 20.5. Windows Phone ohitti iPhonen Kiinassa
- 21.5. Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun
- 21.5. Zuckerberg on avioeronero - häät päivä pörssi-Facebookin jälkeen
- 21.5. IPhonen piraattisuojakalvot on miljoonabisnes Kiinassa
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 21.5. Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Chrome nousi maailman selainjohtajaksi 08:58
- Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta 07:01
- Microsoft hylkää Windowsin ”mauttoman” ulkoasun 15:57
- Mobiilikonnat entistä ovelampia: Esimerkkinä uusi Angry Birds 14:24
- Yahoo myy takaisin puolet Alibaba-omistuksestaan 14:17
- Blogi: Nokia julkistaa Windows-superpuhelimen loppuvuonna 13:07
- Applen palvelinkeskus vihertää 09:21
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Benefon painui syvemmälle
23.05.2007 Paikannuslaitteiden valmistukseen keskittyneen Benefonin tappio syveni roimasti alkuvuonna. Tappion määrä ylittää jo moninkertaisesti liikevaihdon.
Taloussanomat
- Nieleekö Finnairin väki pakkosiirron? 14:31
- OECD: Suomi nousee 2013 11:00
- Sulatatko sinäkin säästöjäsi pankkitilillä? 13:04
- Liikennelentäjien Rintala: Flybe-kanta ratkeaa huomenna 15:33
- Nomura arvioi Suomen Kreikka-riskit 5,6 miljardiksi euroksi 21:09
- Ekonomisti lätkälipuista: "Jäpittäjien negatiivinen vaikutus huomioitava" 16:57
- Käykö Kreikalle kuin DDR:lle? 21:19
- Reuters: Kreikkalaiset uskovat eurojäsenyyden jatkuvan joka tapauksessa 20:05
- Talvivaaran linnut myrkyttyivät 20:24
- IMF: Britannia kaipaa keskuspankin elvytystä ja ehkä veroleikkauksia 20:43
- » Taloussanomat.fi












