Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Kaukana mallioppilaasta

MS painosti Dellin luopumaan Linux-pc:eistä

20.3.2002 07:00 Microsoft-oikeudenkäynti tuo edetessään päivänvaloon, jotka ovat linjassa jo tiedetyn kanssa. Tällä kerralla lisävaloa on saatu RealNetworksin RealPlayerin kehitystyön vaikeuksien ja Dellin esiasennetulla Linuxilla myymien pc-koneiden tapauksiin.

Microsoft-oikeudenkäynti tuo edetessään lisävaloa menneisiin tapahtumiin. Varjojen väistyminen on monessa kohdin ohjelmistojätin kannalta kiusallista.

Reutersin artikkelin mukaan kapinaosavaltioiden asianajaja Brendan Sullivan toi oikeudenkäynnissä esiin, että Microsoft on tarkoituksellisesti jättänyt antamatta RealNetworksille Windows-käyttöjärjestelmää koskevaa teknistä tietoa tarkoituksenaan vaikeuttaa RealNetworksin RealPlayerin kehitystä.

Microsoft on niin ikään kampittanut kilpailijoitaan "jos te leikitte noiden kanssa, me ei olla teidän kavereita" -periaatteella. Dell on aiemmin antanut ymmärtää, että syy esiasennetusta Linuxista luopumiseen olisi ollut vähäinen kysyntä. Kapinaosavaltiot ovat kuitenkin löytäneet Microsoftin sisäisistä muistioista todisteita siitä, että Microsoft on kyseiseen aikaan painostanut Delliä luopumaan Linux-mikrojen tarjoamisesta.

Microsoftin asianajaja oli puolestaan vastannut, että kapinaosavaltiot yrittävät käynnistää koko oikeusprosessia uudestaan esittämällä uusia, perustelemattomia syytöksiä yhtiötä kohtaan.

Kaiken tämän ärsyttävän farssin keskeltä löytyy yksi valopilkku. Jos Microsoft toteuttaa alunperin Steve Ballmerin esittämän uhkauksen/lupauksen Windowsin vetämisestä markkinoilta, olemassa on sentään muutama suuri pc-valmistaja, joilla on jo kokemusta vaihtoehtoisella käyttöjärjestelmällä toimivien koneiden myymisestä.

Jutun kirjoitti: Elias Aarnio

Elias Aarnio

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut

11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.


Kolme vuotta sitten

F-Secure: "spartalaiset" koettiin uhaksi Hongkongissa

11.02.2009 Suomalainen F-Secure huomasi vuotuisessa verkkohyvinvointia koskevassa kyselyssään, että tietoturvatermit ovat monella kehnosti hallussa. Monet luulevat "spartalaisten" olevan tietokoneisiin liittyvä uhka.

.