Ohjelmistoyrittäjät huolissaan kilpailusta tutkimuslaitosten kanssa
28.3.2002 09:20 Suomen Ohjelmitoyrittäjät ry varoittaa tutkimuslaitosten ja yritysten yhteistyön olevan vaarantumassa. Yrittäjien mielestä korkeakouluilla on juridista osaamista, mutta kaupallistamistaito ontuu. Tutkimusyhteisön ei tulisi lähteä kilpailemaan yritysmaailman kanssa, yhdistys varoittaa.
Julkista rahoitusta on leikattu ja niinpä tutkimuslaitokset ovat lähteneet etsimään rahoitusta kaupallistamalla tutkimustuloksia. Ohjelmistoyrittäjät pitävät kehitystä vääränä.
- Korkeakoulut keskittävät ipr:t (intellectual property rights) yksiköihin, jotka osaavat sopimusjuridiikan koukerot, mutta eivät välttämättä ymmärrä kaupallistamisen realiteetteja. Kiristyvä hinnoittelu ja monimutkaistuvat sopimusehdot luovat aikapommeja, jotka laukeavat erityisesti yritysten rahoitusjärjestelyissä ja yrityskauppatilanteissa, Ohjelmistoyrittäjät ry:n puheenjohtaja Pekka Ruusunen sanoo.
Hänen mielestään tutkimusyhteisö on lähtenyt kilpailemaan yritysten kanssa. Sen vuoksi yhteistyö yritysten ja tutkimuslaitosten välillä vaarantuu. Hänen mielestään samalla vaarantuu myös Suomen teknologiamenestys.
Läheistä yhteistyötä
Ohjelmistoyrittäjien jäsenkunnassaan tekemän tutkimuksen mukaan 95 prosenttia yrityksistä haluaisi pitää yhteistyön vähintään nykyisellä tasolla tai lisätä sitä tänä vuonna. Vastanneista 53 prosenttia ilmoitti joko teettäneensä tai rahoittaneensa yliopistollisia tutkimuksia.
Vastanneista 19 prosenttia kertoi tuotteisiinsa sisältyvän yliopistoissa tehtyä koodia. Pääosa yrityksistä on ostanut oikeudet (ipr) itselleen ja vähemmistö maksaa niistä rojalteja.
Testausohjelmia kehittävän Conformiq Oy:n toimitusjohtajan Antti Laine myöntää yritysten saaman hyödyn yhteistyöstä tutkimuslaitosten kanssa.
- Ohjelmistoyrityksellä on kuitenkin oltava täysin kiistaton oikeus liiketoimintansa kannalta keskeisiin innovaatioihin ja tutkimustuloksiin. Pääomasijoittajat eivät rahoita yritystä, jolla nämä asiat eivät ole kunnossa. Eikä kukaan halua myöskään ostaa kiistanalaisia oikeuksia, hän huomauttaa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille 16:15
- Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia 12:37
- Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla 10:22
- Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä 00:22
- @450-verkko vaihtaa tekniikkaa 12:49
- Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta 15:13
- Microsoft poistaa start-napin 13:19
- Google pyyhki Atlantiksen kartalta 15:59
- Lisää
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Hudson-onnettomuuden ääninauhat kuunneltavissa
11.02.2009 Sankarilentäjäksi mainittu Chesley Sullenberger on kertonut hanhien osumisen koneeseensa olleen järkyttävä kokemus. Mutta ääninauhoilla hän kuulostaa erittäin rauhalliselta.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Helsingissä marssittiin verkon vapauden puolesta 16:29
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- Kymmenien italialaispankkien luottoluokitus laski 16:05
- Älä sano näin kehityskeskustelussa 17:08
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- Kreikan hallitus hyväksyi säästöt uudestaan 15:29
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Professori Ylelle: Valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi 10:31
- TS: "Luonnonkalojen lääkejäämien riskit selvitettävä" 11:13
- » Taloussanomat.fi
-
177 e
Lenovo ThinkCentre M81 TW (Core I5-2400, 2 GB, 320 GB, Windows 7 Professional), keskusyksikkö
-
65 e
HP Z600 (Xeon E5620, 8 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
56 e
Lenovo ThinkStation S20 (Xeon W3550, 4 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
55 e
HP Z600 (Xeon E5645, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
37 e
HP Z400 (Xeon W3565, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö












