Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Tuotekehitystä varten

Tekes selvittää teknologiaohjelmat

18.4.2002 15:09 Tekes käynnistää selvitystyön, jonka tarkoituksena on tutkia, millaista teknologiaohjelmaa mahdollisesti tarvitaan tutkimus- ja tuotekehitysalueelle.

Hankkeeseen kuuluvat muun muassa käyttäjäkeskeisyys, käyttöliittymäteknologiat ja uudet informaatioalustat sekä näihin liittyen kansainvälinen huippuluokan osaaminen, verkostoituminen sekä palvelu- ja tuoteliiketoiminta.

- Tämän selvitystyön tavoitteena on poikkiteknologinen ja poikkitieteellinen yhteistyö. Haluamme jo esiselvitysvaiheessa rohkaista mukaan sellaisia yrityksiä, tutkimuslaitoksia ja yliopistojen tutkimusryhmiä, jotka ovat kiinnostuneita tekemään yhteistyötä oman alansa ulkopuolisten asiantuntijoiden kanssa, sanoo teknologia-asiantuntija Marko Heikkinen Tekesin tieto- ja viestintäteknologian yksiköstä.

- Valmistelutyöhön osallistuminen antaa tilaisuuden vaikuttaa ohjelman syntymiseen ja sisältöön.

Tarpeet selville

Selvityksessä halutaan saada kuva aihealueen liiketoimintapotentiaalista sekä siitä, millaisia tarpeita yrityksillä, yliopistoilla, korkeakouluilla ja tutkimuslaitoksilla on tutkia ja kehittää käyttöliittymiin ja uusiin informaatioalustoihin liittyvää teknologiaa.

Selvityksessä tarkasteltavia teknologioita ovat uudet käyttöliittymäteknologiat, joiden avulla järjestelmät sopeutuvat käyttäjän kontekstiin ja niihin liittyen uudet tietämyksen haku- ja hallintamenetelmät, uudentyyppiset informaatioalustat, kuten esimerkiksi painoviestinnän, digitaalisen median ja elektroniikan yhdistäminen, sekä erilaisten tiedonsiirtoratkaisujen ja uusien antureiden ja tunnistus-menetelmien soveltaminen käyttäjän ja tietojärjestelmän välisessä vuorovaikutuksessa.

Samantyyppisiä teknologioita ja kohteita on jo tutkittu Tekesin vuonna 1999 käynnistämässä USIX - Käyttäjäkeskeinen tietotekniikka -teknologiaohjelmassa. Tämä ohjelma päättyy vuonna 2002 ja mahdollisen uuden ohjelman on tarkoitus panostaa osittain samalle alueelle.

Esiselvityksen tekijäksi on valittu PCA Infocom Finance Oy, jossa selvityksen päävastuullisena vetäjänä toimii Klaus Oesch. Ohjelman esiselvityksen on määrä olla valmis marraskuussa 2002 ja mahdollisesta ohjelman käynnistämisestä päättää tämän jälkeen Tekesin hallitus.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

EU tivaa Googlelta tietoa yksityisyyden suojasta

26.05.2007 EU haluaa selvittää, noudattaako Google Euroopan yksityisyydensuojasääntöjä. Tutkinnan ensivaiheessa Googlelle on lähetetty kysymyksiä. Hakujätti on lupautunut yhteistyöhön.


Kolme vuotta sitten

Elisa paljasti Viihdekaistan korvaajan

26.05.2009 Elisa tarjoaa kuluttajille Elisa Viihde -palvelua, joka sisältää muun muassa videovuokraamon ja 2500 tunnin verkkosäilön tv-ohjelmille.

.