Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Windows-koodi riski kansalliselle turvallisuudelle?

Microsoft veti oikeudenkäyntiin kansalliset turvariskit

22.5.2002 12:42 Liittovaltion tuomioistuin Yhdysvalloissa on saanut kuulla Microsoft Corporationilta värikkäitä puheita, joilla perustellaan yhtiön nykyisen määräävän aseman säilyttämistä. Microsoftin kilpailijat voivat aiheuttaa jopa kansallisen turvallisuusriskin, jos windows-lähdekoodi tai osia siitä tulee avoimeksi.

MS-yhtymän järjestelmäyksikön johtaja, Jim Allchin viittasi riskejä perustellessaan myös Afganistanin sotaan. Myöhemmin hän täsmensi, että windows-koodi on niin vikaherkkä, että sen julkaiseminen voi olla turvallisuusriski.
Tuomari Colleen Kollar-Kotelly on ollut tuskastunut antitrustijutun argumentointiin. Kaikkiaan neljä vuotta kestäneen kartellijutun käsittelyn jatkonäytöstä ajaa liittovaltion yhdeksän osavaltiota, jotka hakevat vetoomustuomioistuimen ratkaisuun kovennusta.
Microsoftin puolustuspuheet tuomioistuimessa ovat käyneet entistä villimmiksi. Allchin teki pohjat perustellessaan, miksi windows-käyttöjärjestelmän tekniset ominaisuudet on pidettävä suljettuna.
Sotaa koodilla
- Ei ole liioiteltua sanoa, että kansallinen turvallisuus on sidoksissa krakkerien pyrkimykseen murtaa kaikki tietoverkot. Ja Yhdysvaltain puolustusministeriö käyttää windows-järjestelmiä - myös Afganistanissa ja muualla maailmassa, Allchin sanoi.
Allchinin mukaan Microsoft on satsannut entistä parempaan järjestelmien keskinäiseen yhteensopivuuteen. Hänen mielestään Sun Microsystems Inc:n "100-prosenttisen puhdas Java" -pyrkimykset vaikeuttavat eri järjestelmien ja sovellusten yhteensopivuutta.
Tuomioistuimessa on esitelty todisteensa määräävästä markkina-asemasta taannoinen Microsoftin hallituksen puheenjohtajan, Bill Gatesin sähköpostiviesti alaisilleen. Vietissä kehotettiin pitämään Sun Microsystems kaukana konsortiosta, joka laatii yhteensopivuusstandardeja sovelluskehitykseen.

Jutun kirjoitti: Reijo Holopainen

Reijo Holopainen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Intelin Core i7 -emolevylle viimein Nvidian sli-tuki

11.02.2009 Intel on julkistanut uuden bios-päivityksen Core I7 -prosessorille tarkoitetulle DX58SO-emolevylleen, joka asennuksen jälkeen tuo Nvidian kahden tai useamman grafiikkaohjaimen yhteistoiminnan mahdollistavan sli-tuen myös Intelille.

.