Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
IPR tutki BSA:lle

Suomen hyötyohjelmistoista laittomia 27 %

10.6.2002 12:58 Maailmanlaajuisen IPR:n Ohjelmistoalan etujärjestölle BSA:lle tekemän tutkimuksen mukaan ohjelmistopiratismiluvut kääntyivät nousuun jo toisena vuonna peräkkäin.

Maanantaina julkistetun tutkimuksen mukaan neljä kymmenestä koko maailmassa vuonna 2001 käytössä olleista hyötyohjelmistoista oli laittomia, mikä vastaa kolmen prosenttiyksikön nousua edelliseen vuoteen verrattuna. Ohjelmistoteollisuudelle koituvat tappiot olivat peräti 10,97 miljardia dollaria (noin 12 miljardia euroa).

Suomessa laittomien ohjelmistojen osuus on tasaisesti laskenut vuodesta 1994 lähtien, ja oli tutkimuksen mukaan viime vuonna 27 prosenttia.

International Planning Research Corporation (IPR) toteutti tutkimuksen nyt seitsemättä kertaa BSA:n toimesta. Tutkimuksessa arvioitiin myynti- ja markkinatietoa 85 eri maassa.

Laittomien ohjelmistokopioiden aiheuttamat tappiot ohjelmistoteollisuudelle Suomessa olivat viime vuonna 24,2 miljoonaa dollaria (noin 26,5 miljoonaa euroa). Länsi-Euroopassa suurimmat taloudelliset menetykset oli Saksassa (noin 744 miljoonaa euroa), Italiassa (noin 512 miljoonaa euroa) ja Ranskassa (noin 576 miljoonaa euroa). Länsi-Euroopan korkeimmat piratismiprosentit oli Kreikassa (64 %), Espanjassa (49 %) ja Ranskassa (46 %).

Kaikista tutkituista maista laittomien ohjelmistojen osuus oli suurin Vietnamissa (94 %), Kiinassa (92 %) ja Indonesiassa (88 %).

Neljännes tappioista Euroopasta

Huolimatta siitä, että Länsi-Euroopan piratismiprosentti oli Pohjois-Amerikan (26%) jälkeen toiseksi alhaisin (37 %), laittomien ohjelmistojen aiheuttamat taloudelliset tappiot olivat hälyttävät 2,7 miljardia dollaria (noin 2,9 miljardia euroa).

- Länsi-Euroopan tappiot vastaavat neljännestä koko maailman ohjelmistoteollisuudelle koituvista taloudellisista menetyksistä. Ohjelmistopiratismi vaikuttaa mm. työpaikkojen määrään. Pelkästään Euroopassa työskentelee 1,1 miljoonaa henkilöä ohjelmistoteollisuuden parissa, BSA Finlandin puheenjohtaja Jari Heikkinen sanoo.

Alueellisesti laittomia ohjelmistoja on edelleen eniten Itä-Euroopan alueella, jossa piratismiprosentti oli 67. Venäjällä laittomien ohjelmistojen osuus oli peräti 87 prosenttia. Myös ohjelmistoteollisuudelle koituvat tappiot alueella nousivat edellisvuoteen verrattuna, ja olivat peräti 434 miljoonaa dollaria (noin 474 miljoonaa euroa).

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Googlen haastaja liehittelee mediataloja

26.05.2007 Norjalaisella Fastilla ei ole aikomustakaan kilpailla sanomalehtien verkkosivujen kanssa. Hakupalveluihin erikoistunut yhtiö pitää itseään mediatalojen kumppanina ja auttaa niitä ottamaan "lukijat ja mainostajat takaisin haltuunsa", kuten toimitusjohtaja John Markus Lervik asian ilmaisee.


Kolme vuotta sitten

Kiinalainen passitettiin vankilaan virtuaalivarkaudesta

26.05.2009 Kiinalainen Wang Xiaoquan joutuu kolmeksi vuodeksi vankilaan varastettuaan online-pelaajalta virtuaalista omaisuutta ja rahaa.

.