Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Valtiokonttori ja Elma

Suomen valtio sähköiseen laskutukseen

10.6.2002 15:24 Valtion 118 virastoa, ministeriötä, tutkimuslaitosta ja yliopistoa ovat siirtymässä sähköiseen laskutukseen. Tämän vuoden aikana jo noin 20 organisaatiota aloittaa siihen liittyvät kehitysprojektit.

Suomi on Euroopan ensimmäinen maa, jossa valtion taloushallinnon sähköistäminen on edennyt näin pitkälle.

Valtionhallinnon organisaatioille toteutettavasta yhteishankinnasta vastaa Valtiokonttori. Tehty hankinta sisältää laskujen lähettämiseen ja vastaanottoon käytettävän tietojärjestelmän sekä sen käyttöönoton ja ylläpidon.

Valtiokonttorin järjestämään tarjouskilpailuun osallistui kahdeksan yritystä. Kilpailun voitti Novo Group Oyj:n ja Elma Oyj Electronic Tradingin yhteistarjous.

Sähköisen kaupan palveluoperaattori Elma vastaa sähköisten laskujen lähettämiseen ja vastaanottoon tarvittavista tuotteista ja palveluista. Tietotekniikkapalvelutalo Novo puolestaan toimittaa digitaalisen arkistointi- ja ostolaskujen käsittelyjärjestelmän.

Neljä miljoonaa laskua

Valtiolle tulee arviolta neljä miljoonaa ostolaskua vuosittain. Myyntilaskujen määrä on vuodessa 10 - 15 miljoonaa kappaletta. Suurimmat laskuttajat lähettävät jopa 100 000 laskua viikossa. Laskutuksen ja laskujen käsittelyn sähköistämisellä valtionhallinto säästää vuosittain jopa satoja miljoonia euroja.

Valtion virastojen taloushallinnon prosessit muuttuvat täysin, kun yhä suurempi osa laskuista tullaan vastaanottamaan ja käsittelemään sekä arkistoimaan sähköisessä muodossa loppuun asti. Tällä lyhennetään laskujen käsittelyaikoja.

Sähköisen laskutuksen myötä valtionhallinto tarjoaa laskujen vastaanottajille uusia vaihtoehtoisia tapoja saada laskunsa helposti käsiteltävässä muodossa. Uuteen taloushallinnon toimintamalliin siirtyminen edellyttää, että myös valtiohallintoa laskuttavat toimittajat siirtyvät sähköiseen laskutukseen.

Valtiokonttorin hallinnon ohjaus -yksikön yksikönjohtajan Mikko Kangaspunnan mukaan seuraavan kahden vuoden aikana noin puolet valtionhallinnon organisaatioista tulee ottamaan sähköisen laskutuksen välityspalvelut käyttöönsä.

Kaikki organisaatiot ovat sähköisessä laskutuksessa ja laskujen vastaanotossa noin viiden vuoden sisään.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Googlen haastaja liehittelee mediataloja

26.05.2007 Norjalaisella Fastilla ei ole aikomustakaan kilpailla sanomalehtien verkkosivujen kanssa. Hakupalveluihin erikoistunut yhtiö pitää itseään mediatalojen kumppanina ja auttaa niitä ottamaan "lukijat ja mainostajat takaisin haltuunsa", kuten toimitusjohtaja John Markus Lervik asian ilmaisee.


Kolme vuotta sitten

Red Hat haastaa Sveitsin oikeuteen Microsoftin suosimisesta

26.05.2009 18 yhtiötä väittävät Sveitsin rikkoneen lakia, kun se myönsi suuren sopimuksen Microsoftille ilman tarjouskilpailua.

.