Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Osavaltiot kovana

"Microsoftin laiton monopolivalta tuhottava!"

11.6.2002 06:38 Maailman suurinta ohjelmistoyhtiötä Microsoft Corporationia vastaan oikeutta käyvät yhdeksän osavaltiota vaativat, että ohjelmistoyhtiön monopoliin olisi puututtava antitrustikeinoin, jotka palauttaisivat kilpailun pc-mikrojen käyttöjärjestelmien välille.

Kalifornian ja Iowan johtamat osavaltiot vaativat Microsoftia tekemään riisutun version Windows-käyttöjärjestelmästään. Silloin tietokonevalmistajat voisivat poistaa Internet Explorerin ja muitakin ohjelmistoja ja korvata niitä kilpailijoiden tuotteilla, Bloomberg kertoo.

Microsoftin mielestä yhdeksän osavaltion vaatimuksissa on kohtalokkaita virheitä ja yritys tarjosi asiasta omat näkemyksensä.

Oikeudenkäynti alkoi viime vuonna ja koskee juttua, jossa osavaltiot vaativat Microsoftille kovempia rangaistuksia kuin liittovaltion ja Microsoftin sovitteluratkaisussa päädyttiin.

Tuomiot vasta syksyllä

Lopulliset argumentit jutussa kuullaan 19. kesäkuuta ja senjälkeen voi kulua useita kuukausia ennenkuin tuomio julistetaan. Tuomari Colleen Kollar-Kotelly käsittelee samalla myös liittovaltion ja Microsoftin välistä ratkaisua.

- Osavaltoiden vaatimukset ovat välttämättömiä vapauttamaan markkinat Microsoftin kilpailunvastaisista kahleista, lopettamaan Microsoftin laiton monopolivalta, kieltämään Microsoftilta laittoman menettelyn hedelmät sekä varmistamaan, ettei mitään sellaisia käytäntöjä jää jäljelle, jotka todennäköisesti johtaisivat monopolisoitumiseen tulevaisuudessa, osavaltiot sanoivat.

Microsoft jatkaa painostusta

Osavaltioiden todistajat kertoivat oikeudelle, että Microsoft jatkaa tietokonevalmistajien painostamista edelleen, estääkseen kilpailevien tuotteiden myynnin edistämisen. Myös Linux kuuluu kieltotavaroiden joukkoon.

- Microsoftin politiikka on edelleen nostaa rajamuureja korkeammiksi kilapiluun osallistumiselle, rajoittaa vapaita ja avoimia käyttöjärjestelmäohjelmistomarkkinoita ja rajoittaa kuluttajien valinnanmahdollisuuksia, Iowan oikeusministeri Tom Miller sanoi lausunnossaan.

Microsoftin mielestä osavaltioiden syytteiltä puuttuu pontta.

Jutun kirjoitti: Erkki Mäki

Erkki Mäki

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Googlen haastaja liehittelee mediataloja

26.05.2007 Norjalaisella Fastilla ei ole aikomustakaan kilpailla sanomalehtien verkkosivujen kanssa. Hakupalveluihin erikoistunut yhtiö pitää itseään mediatalojen kumppanina ja auttaa niitä ottamaan "lukijat ja mainostajat takaisin haltuunsa", kuten toimitusjohtaja John Markus Lervik asian ilmaisee.


Kolme vuotta sitten

Red Hat haastaa Sveitsin oikeuteen Microsoftin suosimisesta

26.05.2009 18 yhtiötä väittävät Sveitsin rikkoneen lakia, kun se myönsi suuren sopimuksen Microsoftille ilman tarjouskilpailua.

.