Sitra: Myös nuoret jakautuvat kahteen kerrokseen
9.8.2002 12:20 Uuden suomalaisen raportin mukaan myös nuoret jakaantuvat kahteen kerrokseen eli niihin, jotka osaavat, ja niihin, jotka eivät osaa tai eivät halua käyttää tietotekniikkaa. Se näkyy nuorilla esimerkiksi käyttöaktiivisuudessa ja asenteissa tietoyhteiskuntaa kohtaan. Niinpä tietotekniikan passiivikäyttäjistä 45 prosenttia haluaisi elää kokonaan ilman tietotekniikkaa, tehokäyttäjistä sen sijaan vain noin joka kymmenes nuori on tätä mieltä.
Sitran julkaisema raportti Kahden kerroksen kännykkäkansaa selvittää nuorten tietotekniikan käyttöä ja valmiuksia sekä asenteita tietoyhteiskuntaa kohtaan.
Yleisessä keskustelussa on herättänyt huolta se, että eri väestöryhmät, esimerkiksi vanhukset, työttömät ja vähän koulutetut, jäävät sivuun tietoyhteiskunnan kehityksestä. Nuorista puhutaan usein ryhmänä, jonka taidot ja osaaminen suhteessa tietotekniikkaan ovat muihin verrattuna erittäin hyvät.
Raportin on kirjoittanut Suomen Kuntaliiton tutkija Päivi Kurikka.
Ahkeria käyttäjiä
Tutkimustulokset vahvistavat, että tietotekniikka ja sen käyttö ovat tuttu asia nuorille ja he ovat erittäin ahkeria tietotekniikan käyttäjiä. Aktiivisuus käyttää tietotekniikkaa on yhteydessä muuhun aktiivisuuteen.
Teho- ja aktiivikäyttäjille on tyypillistä hyvin monipuolinen tietokoneen hyödyntäminen. Satunnais- ja passiivikäyttäjien ryhmät sen sijaan eroavat toisistaan selvästi. Satunnaiskäyttäjä käyttää tietokonetta hyvin asiapitoiseen toimintaan. Passiivikäyttäjää aktivoi usein vain tietokonepelien pelaaminen.
Tietotekniikan tehokäyttäjiä kyselyyn vastanneissa oli 19,5 prosenttia, aktiivikäyttäjiä 41,6 prosenttia, satunnaiskäyttäjiä 32,1 prosenttia ja passiivikäyttäjiä 6,8 prosenttia.
Aktiivisimmin nuoret käyttävät tietokonetta sähköpostien lähettämiseen ja vastaanottamiseen, tiedon hakemiseen Internetistä, työn tekemiseen ja opiskeluun sekä ajanvietteeksi. Vähiten hyödynnettyjä ovat puolestaan www- ja kotisivujen tekeminen, ohjelmointi, chattailu, keskustelupalstat sekä myös tietokonepelien pelaaminen.
Tietokoneita käytetään yleisimmin kotona, koulussa, opiskelupaikalla tai työpaikalla. Monen kohdalla passiivikäyttö johtuu siitä, että käyttöön tarvittavaa tietokonetta ei ole käytettävissä tai esimerkiksi Internetin käyttö on liian kallista. Nämä nuoret suhtautuvat kuitenkin usein myönteisesti tietoyhteiskuntaan liittyviin tekijöihin ja ovat siten "potentiaalisia aktiivikäyttäjiä". Näille nuorille tietokoneen käytön mahdollistavat ilmaispaikat ovat tärkeitä.
Tukee tavoitteita
Sitran projektijohtaja Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma näkee, että tutkimustulos tukee hyvin Sitran Oppivat seutukunnat (OSKU) -tietoyhteiskuntahankkeen tavoitteita. OSKUssa kahdeksassa seutukunnassa eri puolilla Suomea kokeillaan uusia keinoja, joiden avulla kannustetaan alueiden väestöä tietotekniikan pariin. Näistä esimerkkeinä ovat muun muassa 180 nettipistettä ympäri Suomea.
Tulevaisuudessa tietotekniikkaosaaminen sekä mahdollisuudet käyttää tietotekniikkaa ovat yhteiskunnassa avainasemassa, mikäli esimerkiksi verkkojen kautta tarjottavat palvelut ja vaikuttamisen mahdollisuudet lisääntyvät. Tietoyhteiskunnassa on jatkossa tärkeää huolehtia siitä, että myös nuorilla on tasavertaiset mahdollisuudet käyttää tietotekniikkaa ja oppia sen hyödyntämiseen tarvittavat taidot.
Kahden kerroksen kännykkäkansaa -raportti pohjautuu Nuorten Suomi 2001 -tutkimushankkeen aineistoon. Nuorten Suomi 2001 on Suomen Kuntaliiton, Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssin ja Sitran yhteistyöhanke. Hankkeen tavoitteena on selvittää 18 - 26-vuotiaiden nuorten aikuisten mielipiteitä ja käsityksiä omasta kotikunnastaan.
Nuorten suhtautuminen tietotekniikkaan ja sen käyttöön on ensimmäistä kertaa mukana tutkimuksessa omana kokonaisuutenaan. Tutkimusaineisto perustuu noin 4 000 nuoren näkemyksiin ja se on kerätty 47 kunnasta.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 19.3. Microsoft kiihdytti kilpailevan selaimen latauksia
- 19.3. Microsoft rukkaa Windows 7:ää maltilla
- 19.3. Netin kuumimman osoitteen huutokauppa peruuntui
- 19.3. Nokia ei ole enää luotetuin brändi kaikkialla Euroopassa
- 19.3. Google: Viacom väärensi videoita näyttämään varastetuilta
- 19.3. HTC tyrmää Applen patenttisyytökset
- 19.3. Samsung tähtää kaksinumeroiseen kasvuun
- 19.3. Pimennä ikkunat, jos haluat iPad-kehittäjäksi
- 19.3. Pelastakaa Lasten nettityölle heltisi 45 000 euroa
- 19.3. Venäläinen rickroll leviää maailmalla
- 19.3. Yle valittaa Digita-päätöksestä
- 19.3. Suomi ja Venäjä panevat kuriin itärajan puheluita
- 19.3. Facebook ja mokkula paljastivat mafian tappajan
- 19.3. Palmin näkymät eivät vakuuttaneet
- 19.3. Vankilan korvaava seurantapanta lähestyy
- 19.3. Kärkipelit vaihtuvat tiuhaa tahtia
- 18.3. Nokia, Apple ja Google oikeudessa samalla puolella
- 18.3. Osakesijoittajan menestyksen salaisuus: vakoiluohjelma
- 18.3. Roskaposti jyskyttää täydellä höyryllä
- 18.3. Krakkeri sai sata autoa tööttäämään
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 18.3. Krakkeri sai sata autoa tööttäämään
- 18.3. Osakesijoittajan menestyksen salaisuus: vakoiluohjelma
- 19.3. Pimennä ikkunat, jos haluat iPad-kehittäjäksi
- 18.3. Nokia palkkasi menestyneitä uranaisia E72-mannekiineiksi
- 19.3. Venäläinen rickroll leviää maailmalla
- 19.3. Microsoft rukkaa Windows 7:ää maltilla
- 19.3. Microsoft kiihdytti kilpailevan selaimen latauksia
- 18.3. Nokia, Apple ja Google oikeudessa samalla puolella
- 18.3. Salasanoja varastetaan Facebookin nimissä
- 18.3. Markkinavalvoja viittasi kintaalla Jungnerin laskelmille
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 18.3. Krakkeri sai sata autoa tööttäämään
- 18.3. Osakesijoittajan menestyksen salaisuus: vakoiluohjelma
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 19.3. Pimennä ikkunat, jos haluat iPad-kehittäjäksi
- 18.3. Krakkeri sai sata autoa tööttäämään
- 19.3. Microsoft rukkaa Windows 7:ää maltilla
- 18.3. Nokia palkkasi menestyneitä uranaisia E72-mannekiineiksi
- 19.3. Microsoft kiihdytti kilpailevan selaimen latauksia
- 18.3. Markkinavalvoja viittasi kintaalla Jungnerin laskelmille
- 18.3. Nokia, Apple ja Google oikeudessa samalla puolella
- 19.3. Yle valittaa Digita-päätöksestä
- 19.3. Nokia ei ole enää luotetuin brändi kaikkialla Euroopassa
- 19.3. HTC tyrmää Applen patenttisyytökset
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Microsoft kiihdytti kilpailevan selaimen latauksia 15:55
- Microsoft rukkaa Windows 7:ää maltilla 15:19
- Verkkokortti altistaa HP:n tietokoneita pahanteolle 10:08
- Suomalainen Supermatrix innostaa Inteliä 16:56
- Seuraavan Internet Explorerin prototyyppi kokeiltavissa 15:15
- Ikea vaihtoi sähköpostijärjestelmää 11:21
- Intel päivitti palvelinsuorittimet 15:37
- Microsoft tarjosi maistiaisia mobiili-Windowsista 14:40
- Lisää
-
108 e
HP Z600 (2 x Xeon E5530, 6 Gt, 500 Gt, Win Vista Business ja WinXP), keskusyksikkö
-
45 e
Fujitsu Esprimo P2550 (Pentium Dual Core E5400, 2 Gt, 320 Gt, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
27 e
ASUS EeeBox PC B202 (Atom N270, 1 Gt, 160 Gt, WinXP), keskusyksikkö
-
26 e
Apple iMac (Intel Core i5 2,66 GHz, 4 Gt, 1 Tt, 27", OS-X), pöytäkone
-
15 e
MSI WindBox II (Atom N270, 2 Gt, 160 Gt, WinXP), keskusyksikkö








