Kempas Suomen Fujitsu Siemensin johtoon
3.9.2002 10:40 Suomalaisen it-kuvioiden väriläikkä ja alan ehdoton tuntija Harri Kempas siirtyy Atea Finland Oy:n ykköspaikalta Fujitsu Siemens Computers Oy:n toimitusjohtajaksi. Kempaksen pesti alkaa 1. lokakuuta, ja hän raportoi tehtävässään Fujitsu Siemens Computersin Pohjoismaiden toiminnoista vastaavalle johtajalle Hans Almille.
Kempas on monissa padoissa keitetty mies, joka on teatterinäyttelemisen kautta iskeytynyt it-alalle.
Hänet tunnetaan ripeänä ja aikaansaavana johtajana, jolla on arvokasta kokemusta pc-laitteiden myynnistä Suomessa.
- Otan Fujitsu Siemens Computersin toimitusjohtajan tehtävän vastaan innostuneena. Yhtiöllä on erinomainen vauhti Suomen it-markkinoilla, ja sillä on hyvät edellytykset edelleen vahvistaa asemiaan sekä volyymituotteiden että ratkaisupohjaisten järjestelmien toimittajana , sanoo Kempas.
-Atean liiketoiminta on toisaalta myös vakaalla pohjalla, joten ajankohta uusille haasteille oli tässäkin suhteessa oikea, Kempas jatkaa.
- Harri Kempaksen kiistattomiin vahvuuksiin kuuluvat hänen vahva osaamisensa ja laaja-alainen kokemuksensa sekä kanavaliiketoiminnasta että järjestelmämyynnistä, toteaa Alm Fujitsu Siemens Computersilta.
Kempaksen taustalla on pitkäaikainen kokemus myynnin ja markkinoinnin johtotehtävistä. IBM:ssä hän hoiteli viimeksi IBM:n Suomen ja Baltian pc-liiketoimintaa IBM Finlandin johtoryhmän jäsenenä. Solteqissa hänen tontillaan olivat myyntitoiminta ja kansainvälistyminen. Hän käväisi myös ohjailemassa Data Generalia aikaisemmin 1990-luvulla.
Ateaan Kempas tuli viime vuoden helmikuussa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 13:19 Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 13:05 Ciscon tulos parani reippaasti
- 11:02 Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle
- 10:22 Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 09:46 Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- 09:11 Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 07:00 Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 00:22 Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun
- 8.2. Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä
- 8.2. Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi
- 8.2. @450-verkko vaihtaa tekniikkaa
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Konesalihaaveri heikensi Tiedon kannattavuutta
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 6.2. Riita roihahti Android Marketin 15 minuutin palautusajasta
- 6.2. Suosittu piraattisivusto antautui
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 6.2. Google pyyhki Atlantiksen kartalta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 10:22 Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Apple hakkasi Nokian ennätyksen
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla 10:22
- Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä 00:22
- @450-verkko vaihtaa tekniikkaa 12:49
- Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta 15:13
- Microsoft poistaa start-napin 13:19
- Google pyyhki Atlantiksen kartalta 15:59
- Hakkerit veivät tietoa VeriSignin palvelimilta 10:08
- Google palkkasi portsarin Android Markettiin 09:09
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Suomalaisyritys suojelee Verizonia haavoittuvuuksilta
09.02.2007 Codenomicon Oy ja Verizon Communications, USA:n merkittävä laajakaista- ja langattomien viestintätuotteiden jakelija, kertoivat tänään yhteistyöstään. Codenomicon Defensics -tuoteperheen tietoturvatestausratkaisuja tullaan käyttämään Verizonin tuotteiden laadun ja toimivuuden varmistamiseen.
Kolme vuotta sitten
Kasperskyn nolo moka: Tietokanta auki sql-injektiolla
09.02.2009 Venäläisen tietoturvayhtiön yhdysvaltaiset verkkosivut ja niihin liitetty tietokanta joutuivat viikonloppuna tietomurron kohteeksi.
Taloussanomat
- Asunnon ostaja, älä luule – yritä selvittää 06:01
- Tasan vuosi – euribor laski taas 1,70 prosenttiin 12:33
- Finnair suunnittelee yhteisyritystä 10:05
- M-realin ja Metsäliiton nimet muuttuvat 10:20
- Puutteellisia sähkötuotteita myydään aiempaa enemmän 12:03
- Kreikassa vielä kiistaa eläkkeistä – neuvottelut jatkuvat 08:34
- Stockmann myynti kasvoi Venäjällä – tulos parani 08:49
- Danske Bankin Ilkka Hallavo jättää tehtävänsä 11:08
- Louis Vuitton -kondomeja myydään 68 dollarin hintaan 11:44
- IS: Huijaus Otto-automaateilla – tässä oikea ja väärä automaatti 11:00
- » Taloussanomat.fi
-
550 e
Fujitsu Lifebook P770 3G (Core i7-660UM, 4 GB, 12,1", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
307 e
Sony Vaio VPCSA2Z9E (Core i7-2620M, 8 GB, 13,3", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
184 e
HP Elitebook 8440P (Core i5-520M, 2 GB, 14", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
178 e
Fujitsu Lifebook S751 (Core i5-2520M, 4 GB, 320 GB, 14", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
152 e













