Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
BM ThinkPad X30

Ultrakeveyttä yrityskäyttöön suurelta siniseltä

17.9.2002 09:13 Mikä painaa vain 1,6 kiloa, on alle kolme senttiä paksu ja tikittää 1200 megahertsin taajuudella? IBM ThinkPad X30 on suuren sinisen yrityskannettava, jossa on panostettu ensisijaisesti tietoliikenneominaisuuksiin.

Mikro pitää sisällään esimerkiksi langattoman lähiverkon toimistoyhteyksiin ja Bluetooth-linkin esimerkiksi gsm-puhelimiin ja kämmentietureihin.

Langattomuutta täydentävät perinteiset yhteydet eli sisäinen V.92-modeemi ja lähiverkkoliitäntä. Oheislaitelinkit pelaavat joko infrapunalla, kahdella usb-portilla tai esimerkiksi digikameroissa ja -videoissa käytetyllä firewirellä.

Yhtäaikaa X30:ssa voi olla käytössä peräti neljä tietoliikenneyhteyttä. On siis pieni ihme, jos ei bitti vilahda X30:lla!

X30 venyy työpäivään

1,6 kilon painosta - tai pikemminkin keveydestä - huolimatta X30 jaksaa litium-ioni-akun voimin 4,5 tuntia yhtäjaksoista työskentelyä. Yksi työpäivä on nykykannettaville miltei haamuraja, mutta ThinkPad yltää siihen. Tällöin tarvitsee vain kiinnittää 450 gramman lisäakku mikron pohjaan, minkä jälkeen kokonaisuus painaa noin kaksi kiloa.

Pieni koko on kannettavissa in, mutta pienehköön tilaan ahdetut näppäimet oudoksuttavat aluksi. Mikäli kymmensormijärjestelmää halutaan hyödyntää, sylimikroilijalla on syytä olla näppärät sormet. Toiveharrastus voisi olla vaikkapa pianonpimputtelu.

Näppäimistön alalaitaan on sijoitettu kolme hiiren toimintopainiketta. X30 on varustettu IBM-tyyliin näppäimistön keskikohdan tappihiirellä.

Pieneen tilaan paljon tehoa

IBM ThinkPad X30:sta tahdittaa Intel Mobile Pentium III 1,2 GHz -suoritinkellotaajuudella. Vakiona keskusmustia on 256 megatavua, jota voi laajentaa yhteen gigatavuun asti. Massamuistitallennuksesta huolehtii 33 gigatavun kiintolevy.

Oheisilla eväillä X30 kellotti Content Creation Winstone 2002 -testissä arvon 21,3. Yrityskäyttöön tarkoitettu X30 häviää tehossa selkeästi keväällä julkistetulle T30-sisarelleen. Vaikka T30-mallin 1,8 gigahertsinen taajuus pudotettiin 1,2 gigahertsiin, Winstone-indeksi liiteli silti 25,7:ssä.

Kun vertailee X- ja T-sarjaa, syy selviää pian: T30 on varustettu Pentium 4 -suorittimella ja ATI Mobility Radeon 7500 -näytönohjaimella, kun taas X30 tyytyy Pentium III:een ja perustason Intelin Extreme -näytönohjaimeen.

T30-desing jyllää

X30:n 12,1-tuumaisen aktiivimatriisinäytön maksimitarkkuus venyy 1024 x 768 -tarkkuuteen. Jos sylimikroon liitetään ulkoinen näyttö, erottelukyky kasvaa 85 hertsin taajuuteen ja 64 tuhanteen värisävyyn 1600 x 1200 -resoluutiolla.

X30:ssä noudattaa T30-tyyliä. Molempien mallien näytön kansi on kevyttä ja kestäväntuntuista titaaniyhdistettä. Edeltäjiinsä verrattuna X30:n ulkomitat ovat hivenen pienemmät, vaikka näytön koko on pysynyt samana.

ThinkPadin ominaisuuksia voi laajentaa lisävarusteena saatavalla X3 Ultrabase -alustalla. Se tarjoaa muun muassa lisäpaikan akulle sekä Ultrabay Plus -laitepaikan, johon sopii esimerkiksi cd/cd-rw/dvd-asema.

Testattu yksilö olio varustettu lisävarusteina saatavilla usb-liitäntäisillä levyke- ja cd-asemilla.

Vihdoinkin usb on valloittanut nämä perinteiset tallennusvälineet.

Perus-X30 maksaa 3 390 euroa. Lisävarusteista mainittakoon 284 euron hintainen X3 UltraBase ja 267 euroa maksava lisäakku.

IBM ThinkPad X30:

- Intel Mobile Pentium III 1,2 GHz -suoritin
- 12,1" tft-aktiivimatriisinäyttö
- Intel 830MG -näytönohjain (max. 32 Mt näyttömuistia keskusmuistista)
- 256 Mt 133 MHz sdram-muistia (max. 1 Gt)
- 2 DIMM-paikkaa, 1 vapaana
- 40 Gt vaihdettava kiintolevy
- sisäinen 56K V.92 -modeemi
- sisäinen ethernet 10/100
- sisäinen wlan (tietyissä malleissa)
- sisäinen Bluetooth (tietyissä malleissa)
- sisäinen turvapiiri wlan-malleissa
- 1 PC Card Type II -korttipaikka
- 1 Compact Flash II -paikka
- paino 1,6 kg
- paksuus 2,5 - 3,0 cm
- Windows 2000 tai Windows XP Pro
- levyltä-levylle käyttöjärjestelmän palautus
- kuuloke-, mikrofoni- ja line-in -liitännät
- liitäntä telakkaan, porttitoistimeen, ThinkPad X UltraBase -laitealustaan
- 6 kennon Li-Ion akku, kesto 4,5 h
- 3 vuoden kansainvälinen takuu

Jutun kirjoitti: Pekka Preemio

Pekka Preemio

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Tulevaisuuden näyttötekniikka imee energiansa auringosta

26.05.2007 Monen laitteen suurin virtasyöppö on näyttö. Nyt näytöt halutaan valjastaa tuottamaan itse oma energiansa.


Kolme vuotta sitten

"Digitaalinen intimiteettisuoja otettava vakavasti"

26.05.2009 Saksan Grundgesetzin, perustuslain 60-vuotispäivän juhlien yhteydessä Chaos Computer Club (CCC) vaati viranomaisilta tositoimia digitaalisen yksityisyydensuojan takaamiseksi.

.