Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Silti suuria odotuksia

Intelin hypersäikeistäminen ei toimi Win2000 Prossa

10.10.2002 10:18 Intelin ensi kuussa markkinoille tuleva kolmen gigahertsin Pentium 4 ei pysty hyödyntämään siruun sisältyviä hypersäikeistämisominaisuuksia (Hyper Threading) Microsoftin Windows 2000 Professionalissa. Sen sijaan se toimii ongelmitta XP:ssä ja Linux 2,4x -versiossa, kertoi Intelin Emea Client Marketing -johtaja Roger Benson.

Bensonin mukaan Intel on arvioinut, että ensi vuoden aikana neljännes sen tehokkaimmista pöytämikrosuorittimista on varustettu säikeistämisominaisuuksilla. Tehotyöasemasuorittimissa tuo luku on jo 60 prosenttia ja palvelimissa yli 80 prosenttia.

Säikeistäminen kuuluu ohjelmistojen sovittamiseen moniprosessoriarkkitehtuuriin. Tavallinen suoritin käsittelee säikeen kerrallaan, kun kaksi prosessoria pystyy symmetrisessä moniprosessoriarkkitehtuurissa SMP:ssä jakamaan yhden säikeen ensimmäiseen prosessoriin ja toisen samanaikaisesti toiseen prosessoriin. Hypersäikeistämisessä sama asia tehdään yhdessä suorittimessa, joka pystyy prosessoimaan kahta säiettä yhtä aikaa.

Kun käyttäjällä on työasemassa kaksi uutta Xeon-suoritinta, Windows 2000 Pro ymmärtää ne SMP-teknologian mukaisesti kahdeksi yksiköksi, jotka voivat käsitellä kahta säiettä. Jos käyttöjärjestelmä vaihdetaan XP:hen, tällainen järjestelmä pystyy jo käsittelemään neljä säiettä samanaikaisesti. Tavallaan käytössä on silloin neliprosessorin laite, vaikka suorittimia on vain kaksi.

Windows 2000 -sarjasta Advanced Server ymmärtää Hyper Threadingia ja voi käyttää tätä tekniikkaa palvelinympäristöissä.

Xeoneihin hypersäikeistäminen tuli jo alkuvuodesta.

Microsoftille tilanne on varmasti hyvä uutinen. Se lisää sitoutumista XP:hen tehotyötyöasemakaavailuissa, mutta tulevaisuudessa myös toimistokäyttäjät joutuvat hylkäämään aikaisemmat windows-versiot, jos sovelluksista halutaan lisätehoa Hyper Threadingin avulla.

Ohjelmiin muutoksia

Kun Intel ensi kuussa julkistaa 3,06 gigahertsin P4:n, samalla kerrotaan hypersäikeistämisohjelmista laajalla rintamalla. Jo nyt SMP:lle sovitetut ohjelmat säikeistyvät uutuusprosessorille, mutta kaikkien Hyper Threading -ominaisuuksien käytöllle vaaditaan sovelluksille uudelleenkäännösajoa.

Intelin mukaan uudelleen käännettyjä tai kokonaan hypersäikeistämisarkkitehtuurille koodattuja ohjelmia on tulossa laajalla rintamalla. Ensimmäiset perinteiset cad-, cam- ja grafiikkaohjelmat ovat Hyper Threading -kelpoisia joulu-tammikuussa, mutta mukaan säikeistämistarjontaan ilmaantuvat myös peli- ja viihdeohjelmistot.

Bensonin mukaan kolmegigahertsinen P4 tehostaa uuden arkkitehtuurin ansiosta tietokoneen moniajoa. Siten tausta-ajot onnistuvat ilman kyyneleitä, ja ohjelmistot toimivat vikkelämmin tilanteessa, jolloin monia tehtäviä ajetaan samanaikaisesti.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Enum jäi lähtökuoppiin

24.05.2007 Noin kolmen tuhannen lanka- ja 2 500 laajakaistaliittymäasiakkaan Alajärven puhelinosuuskunta rekisteröityi ensimmäiseksi enum-palveluiden tarjoajaksi joulun alla.


Kolme vuotta sitten

YouTuben hitti paljastui lavastetuksi

26.05.2009 19-vuotiaalle tarjottiin mallikuvauksia, kun hän oli televisiouutisissa kertonut silminnäkijänä ampumistapauksesta.

.