Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Vera-ohjelma

It:n yhdistäminen rakentamiseen ylitti odotukset

17.10.2002 10:56 Tekes-rahoitteinen Vera-rakennusprosessi- ja teknologiaohjelmaon onnistunut houkuttelemaan yrityksiä mukaan hankkeisiin odotettua enemmän, sillä teollisuusprojektien kokonaisbudjetti oli 35 miljoonaa euroa ja tutkimusprojektien 5 miljoonaa euroa elokuuhun 2002 mennessä. Ohjelman kokonaisbudjetiksi tulee noin 44 miljoonaa euroa eli alkuperäinen tavoite 29 miljoonaa euroa ylitetään reilusti.

Vera-ohjelma käynnistyi 1997. Tänä vuonna päättyvässä ohjelmassa ja sen eri hankkeissa on kehitetty samanaikaisesti sekä tietotekniikkaa että rakennusprojektia. Tietoverkkojen hyödyntäminen rakennusprosessissa ja rakennuksen koko elinkaaren aikaisten tietovirtojen hallinta ovat sen kunnianhimoisia tavoitteita.

- Veran käynnistyessä alalla arvioitiin tietotekniikan tarkoituksenmukaisen hyödyntämisen tuovan rakentamiseen lisää tehoa ja kilpailuetua. Ymmärrettiin myös, että yksittäisten yritysten tai yritysryppäiden kehitystyö ei riitä, jos järjestelmät ja sovellukset eivät ole yhteensopivia. Vera-ohjelma innosti yrityksiä alusta alkaen. Ohjelman tavoitteista ja päämääristä oli helppo päästä yksimielisyyteen. Rakennusalalle haluttiin luoda yhteisiä standardeja ja malleja, joita noudattamalla tietoa päästään siirtämään eri osapuolten välillä vaivattomasti ja virheettömästi, kertoo ohjelmapäällikkö Arto Kiviniemi VTT:stä.

Tekesin mukaan mikään maa ei voi enää teknologian alalla olla yksittäinen saareke. Veran oli onnistuakseen otettava aktiivinen rooli myös kansainvälisessä tiedonsiirron standardointiin tähtäävässä kehitystyössä. Yksi ohjelman merkittävimmistä vaikutuskanavista kansainvälisesti on IAI- järjestö (International Alliance for Interoperability). IAI kehittää rakennuksen tietoja käsittelevien tietokoneohjelmistojen yhteistä IFC- kieltä (Industry Foundation Classes).

IFC on maailmanlaajuinen standardi, joka mahdollistaa tietojen hyödyntämisen eri ohjelmistojen välillä. Vera-ohjelmaa arvioinut Thomas Froese, University of British Columbia, pitää tätä työtä Veran merkittävimpänä kansainvälisenä panoksena. Hän korostaa myös Veran onnistunutta tavoitteiden ja vision määrittelyjä, jotka ovat myös kansainvälisesti yleisesti hyväksyttyjä.

Oikealla visiolla

Kansainvälisen menestyksen takana toimitusjohtaja Reijo Hänninen Insinööritoimisto Olof Granlund Oy:stä näkee suomalaisten keskimääräistä voimakkaamman orientoituneisuuden rakentamisen tietotekniikan tuotekehitykseen.

- Alan yhteinen tahtotila oli olemassa ja Vera oli oikeaan aikaan oikeilla visioilla liikkeellä. Eri puolilla maailmaa on meneillään kehityshankkeita, mutta integroidussa suunnittelussa ei muualla olla vielä näin pitkällä kuin Suomessa.

YIT on yksi Verassa aktiivisesti mukana olleista rakennusliikkeistä. Yrityssuunnittelujohtaja Sakari Toikkasen mukaan tietotekniikka tulee muuttamaan rakentamisen prosesseja hyvinkin nopeasti lähitulevaisuudessa ja on eduksi olla ajoissa liikkeellä. Varhaiset omaksujat saavat etulyöntiaseman, kun uusien tekniikoiden hyödyt alkavat näkyä käytännössä.

- Verassa kehitettyjen ohjelmien avulla olemme jo nyt kyenneet vähentämään laatuvirheitä huomattavasti, samalla laskentavaiheisiin on saatu nopeutta ja tehokkuutta.

Toikkasen mukaan niin elinkaariajattelu, uudet palvelukonseptit ja -verkostot kuin kiinteistöautomaation ja talotekniikan vahva rooli rakentamisessa korostavat jatkossa tietotekniikan merkitystä.
l

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kultaharkko yhdellä pencellä verkkohuutokaupassa

26.05.2007 Yli 1500 euron arvoinen kultaharkko meni Britanniassa kaupaksi yhdellä pencellä.


Kolme vuotta sitten

"Olet saksalainen - olet terroristi"

26.05.2009 Viime aikojen katsotuimpia saksalaisvideoita YouTubessa, "Du bist Terrorist" on varoitus yksityisyyttämme uhkaavasta isosta veljestä. Se on myös saksalaisten itsetuntoa kohottaneen kampanjan satiiri, joka sai kampanjasta vastanneen mainostoimiston uhittelemaan videontekijää oikeusjutulla.

.