Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Kyselytutkimus

Ohjelmistoalan yrittäjyys eroaa perinteisestä mallista

30.10.2002 08:41 Suomalainen ohjelmistoalan yrittäjyys eroaa perinteisestä yrittäjyyden mallista. Ohjelmistoalan yrittäjät ovat selvästi muiden alojen yrittäjiä nuorempia ja korkeammin koulutettuja. Neljä viidestä ohjelmistoyrityksestä käynnistetään vähintään kahden perustajaosakkaan voimin, kun Suomen Yrittäjien tilastot kertovat yksinyrittäjien osuuden kaikista suomalaisista yrityksistä olevan lähes puolet.

Ohjelmistoalan yrittäjyydelle ominaisia erityispiirteitä selvitettiin alaa edustavan Ohjelmistoyrittäjät ry:n jäsenkyselyssä lokakuussa 2002. Yhdistyksen runsaat 180 jäsentä edustavat kattavaa otosta pienten ja keskisuurten suomalaisten it-yritysten päättäjistä.

Jäsenkyselyn mukaan ohjelmistoyrittäjien ikä yritysten perustamishetkellä on 28 vuotta. Perustajista peräti 81 prosenttia on
yliopisto- tai korkeakoulututkinnon suorittaneita tai parhaillaan tutkintoa suorittavia. Tiedot poikkeavat merkittävästi Suomen Yrittäjien tilastoista, joiden mukaan vain 12 prosentilla suomalaisista yrittäjistä on yliopisto- tai korkeakoulutasoinen tutkinto ja 79 prosenttia suomalaisista yrittäjistä on 41-vuotiaita tai sitä vanhempia.

- Tuloksissa näkyy uudenlainen yrittäjyyskulttuuri, jonka keskeinen tavoite ei ole itsensä työllistäminen vaan kasvavan ja menestyvän liiketoiminnan rakentaminen. Yritysten perustamisen taustalla on tyypillisesti vahvaa teknistä osaamista ja selkeä näkemys uudesta tai kasvavasta markkinatarpeesta. Tällainen yrittäjyys on dynaamista mahdollisuuksien hakemista ja hyödyntämistä, ja luo onnistuessaan nopeasti kymmeniä tai satoja uusia työpaikkoja, Ohjelmistoyrittäjät ry:n puheenjohtaja Pekka Ruusunen sanoo.

Tiedot kerättiin Visual Software Oy:n toteuttamalla internet-kyselyllä Ohjelmistoyrittäjät ry:n jäseniltä 30.9.-11.10.2002 välisenä aikana.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kultaharkko yhdellä pencellä verkkohuutokaupassa

26.05.2007 Yli 1500 euron arvoinen kultaharkko meni Britanniassa kaupaksi yhdellä pencellä.


Kolme vuotta sitten

"Olet saksalainen - olet terroristi"

26.05.2009 Viime aikojen katsotuimpia saksalaisvideoita YouTubessa, "Du bist Terrorist" on varoitus yksityisyyttämme uhkaavasta isosta veljestä. Se on myös saksalaisten itsetuntoa kohottaneen kampanjan satiiri, joka sai kampanjasta vastanneen mainostoimiston uhittelemaan videontekijää oikeusjutulla.

.