Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Ensi keväällä käyttöön

AtBusinessilta väylänhoitoa Merenkululaitokselle

26.11.2002 15:15 ATBusiness Communications Oyj toimittaa Merenkulkulaitokselle väylänhoitojärjestelmän, joka perustuu yhtiön xml-pohjaiseen Solutions Framework -alustaan. Merenkulkulaitos pyrkii keskustietokantapohjaisella ratkaisulla parantaa tiedonkulkua omassa väylänhoidossaan. Uusi järjestelmä tulee käyttöön ensi kevään aikana.

Uuden väylänhoitojärjestelmän on tarkoitus tuoda tietoa muun muassa väylänhoidon turvalaitteiden huollossa työskenteleville ihmisille, jolloin heidän ja alusten tarvitsee liikkua vähemmän ja samalla turvalaitteiden luotettavuus paranee.

Uuden järjestelmän perusajatus on tietojen säilyttäminen sekä käyttäjän koneella että keskustietokannassa. Käyttäjän tietokanta ja keskustietokanta sisältävät samat tiedot ja ne synkronoidaan säännöllisesti. Tiedonsiirrossa päivitetään ainoastaan muutokset, jolloin tietoliikenne jää niin kevyeksi, että se voidaan hoitaa myös langattomasti.

Käyttäjät ovat yhteydessä keskustietokantaan joko kiinteän tietoliikenneverkon välityksellä tai liikkuessaan gprs-verkon välityksellä. Paikallisen tietokannan ansiosta jatkuva yhteys ei kuitenkaan ole pakollinen. Tämä ominaisuus on välttämätön, koska kaikki turvalaitteet eivät sijaitse gsm-verkon peittoalueella.

Hallinto- ja tukitoiminnot mukaan lukien väylänhoidon parissa työskentelee Merenkulkulaitoksella noin 200 henkilöä. Merenkulkulaitoksen ylläpitämiä väyliä on noin 15 000 kilometriä ja niiden varsilla on yli 25 000 turvalaitetta.

Jutun kirjoitti: Jukka Viitasaari

Jukka Viitasaari

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

EU tivaa Googlelta tietoa yksityisyyden suojasta

26.05.2007 EU haluaa selvittää, noudattaako Google Euroopan yksityisyydensuojasääntöjä. Tutkinnan ensivaiheessa Googlelle on lähetetty kysymyksiä. Hakujätti on lupautunut yhteistyöhön.


Kolme vuotta sitten

IBM opetti bi-ohjelmiston salat Tampereella

26.05.2009 Opiskelijat Tampereen teknillisessä yliopistossa saivat ensi käden oppia yritysmaailmassa paljon käytetystä business intelligence -ohjelmistosta.

.