Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Massachusettsin kanssa

West Virginia ja Sun jatkavat taistoa Microsoftia vastaan

3.12.2002 11:59 Myös amerikkalainen West Virginian osavaltio jatkaa antitrustitaistoa ohjelmistojätti Microsoft Corporationia vastaan. Maanantaina omaa kamppailuaan päätti jatkaa Massachusettsin osavaltio. Niiden mielestä "pakotteet" yhtiötä vastaan eivät ole riittäviä.

Vuonna 2000 Microsoft todettiin syylliseksi kilpailuaseman väärinkäyttöön käyttöjärjestelmissä, mutta sen jälkeisissä tuomioissa yhtiö on vapautettu varsinaisista jatkosyytteistä.

Seitsemän muuta osavaltiota ja District of Columbia päättivät viime perjantaina luopua jatkosyytteistä Microsoftia vastaan.

Sunia kuullaan tällä viikolla

Myös Sun Microsystems Inc. jatkaa antitrustisyytettään Microsoftia kohtaan. Sen mukaan Microsoftin toimet ovat estäneet Sunin kehittämän Java-ohjelmointikielen omaksumista markkinoilla. Sunin vaatima korvaussumma ylittää lehtitietojen mukaan miljardi dollaria.

Sunin syytteen puiminen alkaa tänään tiistaina ja sen arvellaan kestävän kolme päivää. Sun on marssittamassa oikeussaliin ainakin kolme todistajaa, joiden on tarkoitus todistaa Microsoftin käyttäneen väärin markkina-asemaansa. Myös Microsoft on tuomassa saliin tiettävästi neljä todistajaa.

Jutun kirjoitti: Jukka Viitasaari

Jukka Viitasaari

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kultaharkko yhdellä pencellä verkkohuutokaupassa

26.05.2007 Yli 1500 euron arvoinen kultaharkko meni Britanniassa kaupaksi yhdellä pencellä.


Kolme vuotta sitten

YouTuben hitti paljastui lavastetuksi

26.05.2009 19-vuotiaalle tarjottiin mallikuvauksia, kun hän oli televisiouutisissa kertonut silminnäkijänä ampumistapauksesta.

.