Lcd-toimitukset kasvavat 29% loka-joulukuussa
31.12.2002 09:29 Lcd-näyttöjen toimitukset olivat heinä-syyskuussa 84 prosenttia suuremmat kuin samana aikana vuotta aikaisemmin. Silti neljän prosentin kasvu toiselta vuosineljännekseltä oli melkoinen pettymys, sillä ala odotti 14 prosentin kasvua. Meneillään olevan neljänneksen kasvuprosentiksi odotetaan 29:ää.
Litteiden näyttöjen markkinoita seuraavan DisplaySearchin mukaan heinä-syyskuussa toimitettiin 7,6 miljoonaa lcd-näyttöä ja loka-joulukuussa toimitustenmäärä kasvaa 9,8 miljoonaan yksikköön.
Kolmannen neljänneksen aikana vain Japanin lcd-toimitukset laskivat edellisjaksosta. Ennusteita enemmän toimitettiin vain 19-tuumaisia näyttöjä. Niiden toimitusmäärä nousi 158 prosenttia. 15 tuuman näyttöjen toimitukset ovat olleet laskussa huhtikuusta lähtien.
Yli 15-tuumaisten näyttöjen osuus nousi tasan kolmannekseen heinä-syyskuussa ja sen uskotaan kasvavan 38 prosenttiin loka-joulukuussa. Nopeinten kasvaa pieni yli 20-tuumaisten näyttöjen ryhmä.
Dell ja Samsung jatkavat markkinajohtajina ja ne näyttävät vetävän kaulaa muihin toimittajiin. Dellin vahvuus tulee sen yritysmyynnistä ja suoratoimitusten mahdollistamasta tuotteiden edullisuudesta. Samsung taas on vahva jälleenmyynti- ja vertikaalimarkkinoilla
Lcd-toimittajien markkinaosuudet heinä-syyskuussa 2002 | ||||
| Toimittaja | Osuus huhti-kesäk. | Osuus heinä-syysk. | Yksikkö-muutos |
1 | Dell | 8.3% | 9.8% | 24% |
2 | Samsung | 8.0% | 8.9% | 17% |
3 | NEC-Mitsubishi | 4.9% | 5.1% | 9% |
4 | HP | 6.2% | 5.0% | -16% |
5 | Sony | 4.5% | 4.5% | 4% |
6 | ViewSonic | 3.6% | 4.1% | 22% |
7 | Fujitsu | 4.0% | 3.5% | -9% |
8 | Gateway | 3.5% | 3.5% | 4% |
9 | LGE | 3.4% | 3.3% | 1% |
10 | Philips | 2.9% | 2.9% | 4% |
| Other | 50.8% | 49.3% | 1% |
| Total | 100.0% | 100.0% | 4% |
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 23.5. Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa 08:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Chrome nousi maailman selainjohtajaksi 08:58
- Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta 07:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Sed-televisioita ei tulekaan tänä vuonna
26.05.2007 Toshiba ei tuokaan tänä vuonna markkinoille uuteen sed-tekniikkaan perustuvia taulutelevisioitaan. Canon ei pysty toimittamaan Toshiban tarvitsemia näyttöjä.
Kolme vuotta sitten
It-ammattilaiset ovat parhaita petipuuhissa
26.05.2009 Makuuhuoneen salat onnistuvat parhaiten tietotekniikan ammattilaisilta, osoittaa brittiläisen iltapäivälehden The Sunin siteeraama tuore brittitutkimus. Haastattelututkimukseen vastasi 2000 brittimiestä ja -naista.
Taloussanomat
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio" 19:08
- Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!" 19:45
- Mauton temppu: EU vei mausteet leffa-popcorneista 12:21
- Kyprosko seuraavana rahajonossa? 17:31
- Suursijoittaja: Pörssi kriisissä, markkinoilla pessimismikupla 14:04
- Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön? 16:45
- » Taloussanomat.fi











