Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Suhde kyseenalainen

Liittojen jäsenmikrojen hinta-laatusuhde kuohuttaa käyttäjiä

29.1.2003 14:50 SAK:n ja MTK:n jäsenmikrot aiheuttavat käyttäjien keskuudessa kuohuntaa. Lukuisat jäsenmikron hankkineet ovat pettyneet niiden hinta-laatusuhteeseen. Mikrot kärsivät jatkuvista rikkoutuneiden komponenttien, näyttöjen ja kirjoittimien aiheuttamista ongelmista.

Molemmille liitoille laitteet valmistaa ja toimittaa kotimainen Pohjanmaan Mikro Oy, eli Pomi. Yhtiö on perustettu vuonna 1991 ja se toimii Kempeleellä. Pomin laitemyynti väheni viime vuonna noin 21 prosenttia. SAK-mikroja on myyty puolentoistavuoden vuoden aikana yli 3 000 kappaletta.

Tilanteen perusteella näyttäisi siltä, että SAK miljoonajäsenisenä järjestönä on hypännyt liian kauas osaamisalueeltaan ryhtyessään tietokonekauppiaaksi. SAK:n hyvänä tarkoituksena lienee ollut saada Suomi kehittymään ruohonjuuritasolta lähtien hyväksi informaatioyhteiskunnaksi.

SAK-mikroksi valittavana on tällä kolme eri kokoonpanoa: Perusmikro, Jäsenmikro ja Tehomikro. Vaikka artikkelissa käsitellään lähinnä Perusmikroa, vastaava hinta-laatusuhde koskee myös Jäsenmikroa ja Tehomikroa.

SAK:n jäsenmikrojen hankinnoista päättäviä henkilöitä emme yrityksistä huolimatta saaneet kommentoimaan asiaa.

Pomi: Testattua laatua löytyy

Pomin toimitusjohtaja Jari Karsi kertoo POMI-mikrojen laadusta yhtiön www-sivuilla:

?Pohjanmaan Mikro on panostanut POMI-tietokoneiden käytettävyyteen ja tutkitusti niitä pidetään eräinä markkinoiden helppokäyttöisimmistä tietokoneista. Erilaisissa lehtien ja puolueettomien tutkimuslaitosten tekemissä testeissä ja tutkimuksissa POMI-tietokoneet ovat menestyneet loistavasti koko olemassaolonsa ajan. Yhteenvetona voin lyhyesti sanoa, että POMI-tietokoneet kuuluvat markkinoidemme ehdottomaan kärkijoukkoon, niin testaajien kuin käyttäjienkin mielestä."

Kysyimme Pohjanmaan Mikro Oy:n Tommi Kurikalta millaisia testejä POMI-tietokoneille on tehty ja missä tutkimuslaitoksissa tehdyissä testeissä POMI-tietokoneet ovat menestyneet loistavasti?

- Tälläisia testejä ei ole tehty. Paketit on suunniteltu yhteistyössä SAK:n asiantuntijoiden kanssa. Ihan mielenkiinnon vuoksi kysyn, että kuka Suomessa tekee puolueettomia testejä ja tutkimuksia ja antaa lausuntoja?

Asiantuntijat: Laatu kyseenalainen

Esitimme kysymyksen SAK:n Perusmikron teknisistä ominaisuuksista GNT Finland Oy:n Business unit managerille, Tatu Varpukarille.

Esimerkkinä olevasta Perusmikrosta SAK kertoo mainonnassaan seuraavaa:

?Kodin peruskäyttöön vuosiksi eteenpäin soveltuva tietokone, jolla sujuu mm. tekstinkäsittely, taulukkolaskenta, sähköpostin käyttö ja nettisurffaus - helposti laajennettavissa vaikka pelikoneeksi.?

SAK:n Perusmikro

Hinta: 990 euroa
Midi ATX
Emolevy Gigabyte GA-6VEM
Intel® Celeron? prosessori 1.10GHz
256 Mt SDRAM PC-133
40 Gt ATA-100
Trident Blade 8Mt integroitu emolevylle.
Käyttää keskusmuistia näyttömuistina.
AC97 integroitu emolevylle
56k V.90 modeemi tai 128k ISDN tai 10/100 verkkokortti
1,44 Mb 3,5"
Sony CD-ROM:52X
Microsoft Internet näppäimistö
Microsoft optinen rullahiiri
Microsoft Windows XP Home Edition FI (ei erillistä CD-levyä)
Philips 17" (1024x768/88Hz, 0.27mm, TCO99)
Epson C42UX värimustesuihku (1440x720 dpi)
Ylijännitesuoja / jatkojohto
1 x DIMM muistipiiri, 2 x PCI
2 x 3.5" ja 2 x 5.25" massamuisti


Vertailukokoonpano (Merocomp Oy)

Hinta: 999 euroa
INTEL Celeron 2.00GHz
Asus P4S333-VM mikro-ATX emolevy
2 sarjaporttia, 1 LPT, 4 kpl USB, ATA-100, 3 PCI-korttipaikkaa
256Mt DDR-keskusmuistia (max 2Gt)
40 Gt Ultra-DMA -kovalevy
G4MX440 TV-Out 64Mt AGP näytönohjain
16-bit 3D-ääni, Juster SP-610 Stereo aktiivikaiuttimet
52 -nopeus CD-ROM (IDE) -asema
3,5" 1.44Mt levykeasema
19" näyttö
PS/2 -hiiri, näppäimistö
Junior ATX tornikotelo, 300W FI-hyväksytty virtalähde
56kb sis. modeemi
100Mbit verkkopiiri
Windows XP Home FI käyttöjärjestelmä

Tatu Varpukarin mielestä ensi vilkaisulla SAK:n kokoonpano näyttää ylihinnoitetulta. Osa komponenteista on samassa linjassa muiden halpismikrojen kanssa. Merkittävimmät SAK-jäsenmikroissa olevat eroavaisuudet ovat seuraavat:

1. Vastaavan hintaisissa mikroissa suorittimen alimmat kellotaajuudet liikkuvat nykyään 1400-1700 MHz:n välillä. Yleisimmin käytetty Celeron-prosessori halvimman hintaluokan mikroissa on 1700 MHz.
2. Muistityypin osalta halvoissakin mikroissa on tarjolla tuplasti nopeampaa DDR-muistia, joka ei silti näy kuluttajan lopullisessa ostohinnassa.
3. Kahdeksan megatavun näyttömuisti on selvästi alakanttiin. Yleisesti alhaisin näyttömuistin määrä on 16 MB. Selkeä puute on se, että emolevyltä ei löydy AGP-paikkaa, joten käyttäjä ei voi jälkikäteen päivittää koneeseen parempaa näytönohjainta.
4. Yleinen käytäntö modeemin ja verkkokortin osalta on se, että asiakkaalle toimitetaan molemmat. Käyttäjä voi harjoitella internetin käyttöä modeemilla ja jälkikäteen vaihtaa esimerkiksi ADSL:ään, jolloin verkkokortti on valmiina.

Vertailussa SAK-mikro jää teknisiltä ominaisuuksiltaan jälkeen tällä hetkellä myytäviin merkkimikroihin tai kloonikoneisiin verrattuna.

Tietoturvakonsultin arvio

POMI lunastaa käytetyn mikron neljän vuoden kuluessa, maksamalla 15 prosenttia sen ostohinnasta takaisin. Kone täytyy palauttaa sisältäen käyttöjärjestelmän.

Erään tietoturvakonsultin arvion mukaan merkittävä ongelma tässä kohden on se, että kaikki entisen omistajan koneessa aiemmin olleet tiedostot on mahdollista palauttaa takaisin luettavaan muotoon.

Tiettävästi jotkut jäsenliitot ovat myös ostaneet SAK-jäsenmikroja, jolloin salassa pidettäviä tietoja voi mahdollisesti joutua julkisesti nähtäville, kun mikro palautetaan.

Tietojen palauttaminen kovalevyiltä on erittäin helppoa ja nopeasti suoritettava toimenpide.

Pomi myy laitteet eteenpäin

- Ostamme takuuaikana takaisin kaikki Pomi-mikrot, joita meille tarjotaan. Tarkastamme laitteet ja myymme ne käytettyinä edelleen, Kurikka kertoo.

Erään Pomin entisen työntekijän mukaan kyseisen perusmikron emolevyt tarjottiin yhtiölle hyvin halvalla ja niistä oli jotenkin päästävä eroon, koska kukaan ei olisi niitä muuten ostanut.

- SAK.n tarjoukseen laitettiin sitten muuta roinaa ja etuisuuksia, jotta kokonaisuus näyttäisi paremmalta. Ei tuolla SAK:lla ole kuin yksi mies loppupelissä päättämässä mitä ja mistä ostetaan. Kyllähän nuo tarjouspyynnöt tiedetään. Laitetaan vaatimukset just sellaisiksi, että saadaan homma annetuksi juuri sinne minne halutaan.

- Kyllähän siinä laskettiin kustannuksia ja mietittiin noita etuisuuksia, mutta oli silläkin vaikutusta, että odotettiin 10 000 kappaleen myyntiä muutamalle vuodelle.

Käyttäjien kokemuksia

Haastattelimme kaikkiaan 22 SAK:n Perusmikron omistajaa, joilla kaikilla on negatiivista kerrottavaa.

Rane Olsen kirjoitti asiasta seuraavasti:

- Ostin SAK:n Tehomikron, siis astetta paremman kuin tuo Perusmikro. Philipsin 109S20 19" monitori on vaihdettu kahdesti OnSite takuun aikana. Syynä mm. kelvoton 1280x1024 tila 85Hz:n taajuudella ja LightFrame-toiminnon vika.

- Monitoria suositellaan käytettäväksi ko. näyttötilassa ko. taajuudella, mutta käytännössä 1152x864 @ 85 Hz on maksimi kelvollinen. Omassa koneessani on GigaByten 6PMM Micro-ATX, joka on aika mitäänsanomaton hökötys. Itse asiassa taitaa olla koko koneen heikoin lenkki... Mistään ei esim. saa suoraan irti tietoa prossun suurimmasta mahd. nopeudesta. Viimeiset BIOS-päivitykset vuodelta 2000-2001.

- Kovo on Seagaten valmistama, 5400 jengainen peruslevy. Ei valittamista. Cd-rom on Sonyn valmistama ja optio DVD on äänekäs Liteonin rousku, joka meni heti vaihtoon.

- Epsonin tulostin on todellinen insinöörien taidonnäyte; jälki on hintaan nähden todella näyttävää, mutta tekninen toteutus on surkea. Pöydällä seisoo OnSite-vaihtojen jäljiltä kolmas RIKKINÄINEN vekotin... Vuoden sisään siis! Nyt OnSite on sitten ohi ja on aika ostaa uusi tulostin. Arvaas ostanko Epsonin?

- SAK:n olisi syytä tähdentää, että kauppaa tehtäessä asiakkaan toivomukset ja koneen taso kohtaisivat, ettei virhetilanteita pääsisi syntymään.

- Konetta ostettaessa olisi aina syytä ottaa asiantuntija mukaan, tai ainakin ottaa selkoa asioista. Paljon paskaa myydään tietämättömille ihmisille tietämättömien ihmisten toimesta.

R. Lehtonen kertoo ostaneensa SAK Perusmikron pojalleen joululahjaksi.

- En minä tiedä mitään tietokoneista, eikä poikanikaan. Kysyin myyjältä voiko DVD-aseman asentaa koneeseen. Kyllä voi, vastattiin. Kuitenkaan elokuvien katsominen ei onnistunut.

- En saanut konetta vaihdettua toiseen. Ei tästä koneesta saa edes kuukauden vanhana myydessä kuin 300 euroa. Laitoin sen huutokauppaan internetiin.

Keskustelufoorumeilta koottua

- Nuo integroidut näytönohjaimet ovat saatanasta. Kokeilin kaverin pakettikoneella (mallia integroitu kaikki) pyörittää jotain kuppasta divx:ää, ei mitään toivoa. Pelit eivät toimi.

- Juu nuo mikrokampanjat on suunnattu kyllä suoraan sellaisille ihmisille, joiden tietokoneen käyttöosaaminen rajoittuu koneen käynnistämiseen.

- Hinta/laatu ei välttämättä kyllä noissa SAK:n konepaketeissa kohtaa, vaikka hyvin on SAK:n Jäsenmikroklubin sivujen perusteella kauppa käynyt. Kuvitteleekohan SAK itsekin tehneensä edullisia kauppoja POMI:n kanssa...

- Multa meni tiedostot sotkuun ja odotin viikon jotain korjauslevykettä. Menin sitten ostamaan sen kaupasta.

POMI: Pääosa ohjelmistovikoja

Kysyimme kommenttia yllä esitettyihin arvosteluun Pohjanmaan Mikron Tommi Kurikalta.

- Näyttöjen ja kirjoittimien takuukorjaukset hoitavat niiden valmistajat, joten meillä ei ole tämän vuoksi tilastoja tarkoista määristä. Korviimme ei kuitenkaan ole kantautunut tämmöistä tietoa.

- Suurin osa koneista, jotka tulevat huoltoomme eivät ole viallisia (raudan puolesta), vaan kyseessä ovat ohjelmistoon tulleet viat (ts. käyttäjä on saanut softan solmuun, eikä esim. halua/osaa käyttää järjestelmänpalautusohjelmaa ohjeista huolimatta jne.).

- Koneissamme käytettävät komponentit ovat tunnettujen merkkien valmistamia laadukkaiksi todettuja ja mahdollisimman pitkäikäisiä kestoltaan. Vikaprosentit ovat sitä luokkaa mitä yleisesti vastaavista komponenteita valmistetuissa koneissa on. Tarkat palautusprosentit ovat liikesalaisuuksia, emmekä julkaise näitä lukuja myymiemme koneiden osalta.

SAK: Palaute pääosin positiivista

SAK:sta arvosteluihin vastaa Hannu Rosengren.

- Pääsääntöisesti olemme saaneet hyvää palautetta. Alkuvaiheessa saimme palautetta eniten siitä, että joillakin paikkakunnilla Postin kotiinkuljetuksissa oli ongelmia: oven takana käytiin päiväsaikaan, kun ihmiset eivät olleet kotona.

- Kotiinkuljetus on palautteen perusteella siirretty ilta-aikaan tapahtuvaksi. Muu saamamme palaute on koskenut muun muassa kotiinkuljetuksen aikana tapahtuneita vaurioita ja internet-yhteyden käyttöönottoa.

Takuuehdoissa epäselvää

Haastattelimme Kuluttajaviraston lakimiestä Jukka Kaakkolaa SAK:n jäsenmikrojen takuuehdoista.

- Ulkoisten laitteiden, kuten kaiuttimet, kirjoitin ja skanneri takuu on yksi vuosi toimituspäivästä lukien ellei erikseen mainita toisin.

- Voidaan kysyä, onko vuoden mittainen takuu tällaisille laitteille sellainen lisäetu, jota laki edellyttää? Takuunhan on annettava kuluttajalle jotain enemmän kuin mihin hänellä on jo suoraan lain virhesäännösten perusteella oikeus. Virhesäännösten mukaan tuotteen kestoiän on vastattava kuluttajan perusteltuja oletuksia.

- Voitaneen lähteä siitä, että kuluttaja voi perustellusti odottaa kaiuttimien, kirjoittimen ja skannerin kestävän käytössä yli vuoden, jolloin takuun antama lisäetu on kyseenalainen. Kuluttaja voisi tällöin - vaikka takuuta ei olisi annettukaan - vedota lain virhesäännöksiin, jos laitteessa ilmenee virhe takuuajan umpeuduttua.

Usein jokin komponentti, kuten muistipiiri, kiintolevy tai äänikortti joudutaan irrottamaan ja muuttamaan sen paikkaa eri syistä. Myös useat käyttäjät haluavat tarkistaa, että koneeseen asennettu komponentti on aito, tai ettei sitä olla myyty käytettynä. Tuollaisen tarkistuksen voi tehdä ainoastaan irrottamalla kyseinen komponentti.

Pomin takuuehdoissa mainitaan seuraavaa:

"Takuu ei koske koneesta irrotettua osaa tai komponenttia. Konepaketista irrotetun osan tai komponentin takuu lakkaa irrotushetkellä."

- Koska takuun antaminen on myyjälle (tai valmistajalle/maahantuojalle) vapaaehtoista, takuunantaja voi rajata takuun koskemaan vain esimerkiksi tiettyjä laitteen osia. Myös muita rajauksia takuun sisältöön voi tehdä, kunhan rajaukset ovat perusteltuja eivätkä ne rajoita kuluttajan lakisääteisiä oikeuksia, Kaakkola huomauttaa.

- Sellainen ehto, jonka mukaan takuu lakkaisi välittömästi pelkästään sillä perusteella, että joku komponentti irrotetaan laitteesta, vaikuttaa kohtuuttomalta, jollei takuunantajalla ole tällaiselle ehdolle ja "irrottamiskiellolle" perusteltua syytä. Myös se, jos teknisistä syistä osia joudutaan laitteista irrottamaan, puoltaa ehdon kohtuuttomuutta, Kaakkola pohtii.

Välilliset ja epäsuorat vahingot

Välillisiä ja epäsuoria virheiden aiheuttamia vahinkoja tapahtuu usein. Miten Kuluttajavirasto suhtautuu ehtoon, jossa mainitaan:

"Takuu rajoittuu pelkästään koneessa takuuaikana havaittujen virheiden korjaamiseen, eikä se näin muodoin kata minkäänlaisia asiakkaalle mahdollisesti koituvia välillisiä tai epäsuoria vahinkoja."

- Vahingonkorvausasiat ovat joskus hieman tulkinnanvaraisia, mutta lähtökohtana kuitenkin on, että takuunantaja vastaa virhetilanteissa ostajalle myös laissa tarkemmin määritellyistä välillisistä vahingoista. Tämä perustuu lain säännökseen, jonka mukaan myyjä vastaa mainituista välillisistä vahingoista silloin, "jos tavara kaupantekohetkellä poikkesi siitä, mihin myyjä on erityisesti sitoutunut" (kuluttajansuojalain 5 luvun 20 §). Lain perustelujen mukaan takuun antaminen merkitsee tällaista "erityistä sitoutumista".

- Lisäksi laissa on tuotevahingoista oma säännös. Sen mukaan (kuluttajansuojalain 5 luku 21 §), jos tavaran virheestä aiheutuu vahinkoa muulle omaisuudelle kuin myydylle tavaralle, myyjän korvausvelvollisuuteen sovelletaan vahingonkorvausta koskevaa säännöstä silloin, kun vahinko kohdistuu omaisuuteen, jolla on välitön käyttöyhteys myytyyn tavaraan.

- Eli jos viallinen komponentti aiheuttaa jonkin muun laitteen rikkoutumisen ja näillä on keskenään välitön käyttöyhteys, tulee aiheutunut vahinko korvattavaksi mainitun tuotevahinkoja koskevan säännöksen nojalla.

Ongelmallisin on varmasti seuraavan ehdon noudattaminen, koska useat mikrotietokoneen käyttäjät eivät todellakaan ymmärrä koneestaan yhtään mitään, eivätkä osaa selittää mistä jokin vika johtuu, tai miten se on syntynyt:

"Takuu ei ulotu virheisiin, joiden syyn selvittäminen vaikeutuu asiakkaan antamien virheellisten tai puutteellisten vian syntyä kuvaavien selvitysten vuoksi." Onko tämä perusteltua?

- Takuun ulkopuolelle jäävät tilanteet, joissa myyjä saattaa todennäköiseksi, että tavaran huonontuminen johtuu esimerkiksi tavaran vääränlaisesta käsittelystä tai muusta ostajan puolella olevasta seikasta. Ostaja on usein "amatööri" tietokoneiden kaupassa ja käyttöohjeetkin saattavat olla hyvin vaikeaselkoisia ja hankalia ymmärtää.

- Kuluttajalta ei voida edellyttää kovin syvällistä analyysia vian syntyyn liittyvistä seikoista vaan vastuu vian selvittämisestä on hyvin pitkälle alan ammattilaisena toimivalla elinkeinonharjoittajalla. Tilanne, jossa ostaja antaa tahattomasti puutteellisia tai virheellisiä tietoja vian synnystä ja virheen synnyn selvittäminen tämän vuoksi vaikeutuu, on mainitut seikat huomioon ottaen hyvinkin mahdollinen.

- Takuun ulkopuolelle voidaan rajata tilanteet, joiss

Jutun kirjoitti: Jarmo Mäkelä

Jarmo Mäkelä

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Opiskelijat selvittävät Turussa yritysten it-huolia

26.05.2009 Turun ammattikorkeakoulu ja sen yhteistyökumppanit alkavat tukea Varsinais-Suomen alueen pieniä ja keskisuuria yrityksiä tietotekniikan hyödyntämisessä.

.