Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
ISS Palvelulle kiinteistöasiat

Kemira ulkoistaa palkkalaskentaa Sillalle

30.1.2003 09:15 Kemira on päättänyt tekemiensä selvitysten perusteella hankkia jatkossa ostopalveluna palkanlaskennan ja Helsingissä sijaitsevan Kemira-talon sisäiset palvelut. Matkapalvelua ei ulkoisteta vaan nykyistä toimintaa kehitetään Kemirassa.

Palkanlaskennan palvelut ostetaan jatkossa Silta Oy:ltä ja Kemira-taloon liittyvät palvelut ISS Palvelulta. Näissä tehtävissä Kemirassa toimii tällä hetkellä noin 30 henkilöä, joista pääosa Helsingissä. Nämä henkilöt siirtyvät palveluntuottajien palvelukseen vanhoina työntekijöinä siten, että heidän nykyiset eläke-etunsa säilyvät siirron yhteydessä.

Silta Oy tuottaa henkilöstöhallinnon kokonaispalveluita ja on markkinajohtaja Suomessa palkanlaskentapalvelujen tuottamisessa. Silta-konsernissa työskentelee noin 200 henkilöä ja sen liikevaihto vuonna 2002 oli 12,9 miljoonaa euroa. Yhtiön omistavat Novo Group Oyj, Varma-Sampo, Suomen Valtio ja Sampo Oyj.

ISS Palvelut on kiinteistö- ja toimitilapalveluihin erikoistunut palvelualan yritys, joka on osa kansainvälistä ISS konsernia. ISS Palvelut - yhtiössä työskentelee n. 6500 henkilöä ja sen liikevaihto vuonna 2001 oli noin 170 miljoonaa euroa.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Tietoturvayhtiö: Virukset iskevät myös Maceihin

26.05.2009 Applen antama käsitys Mac-tietokoneiden turvallisuudesta on väärä, tietoturvayhtiö Trend Micro oikoo Applea.

.