Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Takaisin ministeriöön

Eduskunta hylkäsi esityksen uudesta tekijänoikeuslaista

3.2.2003 15:41 Eduskunnan sivistysvaliokunta päätti perjantaisessa istunnossaan palauttaa Euroopan unionin tekijänoikeusdirektiiviin perustuvan lakiesityksen takaisin opetusministeriöön. Eucd-laki on toistaiseksi otettu käyttöön vain Tanskassa ja Kreikassa.

Euroopan unionin asettama takaraja eucd-direktiivin mukaisten muutosten tekimisestä jäsenvaltioiden lainsäädäntöön umpeutui jo 22. joulukuuta. Toistaiseksi vain vain kaksi Eu-maata, Tanska ja Kreikka, on uudistanut tekijänoikeuslainsäädäntöään.

Sivistysvaliokunnan mukaan lakiesitykseen kohdistuneen kritiikin ja sen sisältämien epäselvyyksien vuoksi valiokunta ei voinut hyväksyä esitystä sellaisenaan. Lakiesitys siirtyy seuraavaksi perustuslakivaliokuntaan, joka ei todennäköisesti ehdi käsitellä sitä ennen vaaleja. Laki palautuu näin Opetusministeriöön uudelleen valmisteltavaksi.

Eurooppan unionin dmca-vastineeseen perustuvaan lakiesitykseen kuului muun muassa kopiosuojauksen kiertämisen kriminalisointi.

Valiokunnalle lausunnon lakiehdotuksesta antanut EFFI:n puheenjohtaja Mikko Välimäki pitää päätöstä hyvänä. Välimäki kertoo eduskunnan sivistysvaliokunnan kuulleen EFFI:ia kahdesti lakiesityksen käsittelyn aikana.

- Ministeriön työryhmä ei ollut juurikaan kiinnostunut kuulemaan kantaamme. Valiokunnalla oli eri ääni kellossa, Välimäki kommentoi.

Jutun kirjoitti: Jaakko Kuivalainen

Jaakko Kuivalainen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.


Kolme vuotta sitten

TeliaSonera iski ennätystuloksen

11.02.2009 Pohjoismainen teleoperaattori TeliaSonera purjehti talouskriisistä huolimatta myötätuulessa loppuvuonna. Liikevaihto kasvoi ja tuloskin parani selvästi edellisvuoden vastaavasta ajasta.

.