Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Kaksi pidätystä ja syyte

Epäiltyjä krakkereita poliisin haaviin

7.2.2003 16:28 Iso-Britannian poliisi pidätti torstaina kaksi nuorta miestä epäiltynä matoviruksen levittämisestä. Yhdysvalloissa 21-vuotiasta opiskelijaa syytetään tietomurrosta ja henkilötietovarkaudesta.

Britannian poliisin pidättämien miesten epäillään kuuluneen kansainväliseen "THr34t-Krew"-nimiseen krakkeriryhmään, jonka jäljittämiseen ovat osallistuneen brittien lisäksi USA:n salainen palvelu, FBI ja Yhdysvaltain oikeusministeriö.

Uutistoimisto AP:n mukaan poliisi pidätti Darlingtonissa, Koillis-Englannissa 19-vuotiaan elektroniikka-asentajan ja Durhamissa 21-vuotiaan työttömän. Molempia miehiä epäillään osallisuudesta 18 000 tietokonetta saastuttaneen tietokoneviruksen kirjoittamiseen ja levittämiseen.

Henkilötietoja vakoiluohjelmilla

AP kertoi myös kolmannesta krakkeritapauksesta, jossa Bostonissa opiskelevaa 21-vuotiasta Douglas Boudreauta syytetään muun muassa salakuuntelusta, verkkomurrosta, piraattimateriaalin levittämisestä ja henkilötietopetoksesta.

Boston Collegen 21-vuotias opiskelija on syytteiden mukaan murtautunut kampusalueen tietokoneisiin näppäimistöä seuraavien vakoiluohjelmien avulla ja kerrännyt käyttäjätunnuksia ja salasanoja yli 4 800 henkilöltä.

Boudreau käytti syytteen mukaan saamiaan henkilö- ja tunnistetietoja maksuväliineenä kelpaavan opiskelijakortin väärentämiseen. Syyttäjät kertovat Bourdeaun tehneeen väärennetyllä kortilla noin 2 000 dollarin ostokset muiden opiskelijoiden tileille.

Jutun kirjoitti: Jaakko Kuivalainen

Jaakko Kuivalainen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Sed-televisioita ei tulekaan tänä vuonna

26.05.2007 Toshiba ei tuokaan tänä vuonna markkinoille uuteen sed-tekniikkaan perustuvia taulutelevisioitaan. Canon ei pysty toimittamaan Toshiban tarvitsemia näyttöjä.


Kolme vuotta sitten

Sonera varoittaa häiriöistä kaapelitelevisiossa

26.05.2009 Telekonserni Sonera vaihtaa kaapelitelevision salausjärjestelmää ja siirtyy uusiin kaapelikortteihin.

.