Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Näyttelijän kaima käräjillä

ViewSonicin ex-ylläpitäjä kosti potkunsa

7.2.2003 15:46 Yhdysvaltalaisen näyttövalmistaja ViewSonic Corp:n entistä verkkoylläpitäjää syytetään työnantajansa järjestelmään murtautumisesta ja tiedostojen tuhoamisesta. Torstaina pidätettyä ex-ylläpitäjää odottaa ankarimmillaan jopa 15 vuoden vankeusrangaistus, jos hänet havaitaan syylliseksi.

39-vuotiasta yhdysvaltalaista Andy Garciaa syytetään kaksi viikkoa hänen irtissanomisensa jälkeen toteutteutetusta verkkomurrosta ViewSonicin Taiwanin toimiston käyttämään tiedostopalvelimeenn. Palvelin sijaitsivat yhtiön Kalifornian toimipisteessä, jossa Garcia työskenteli.

Internetnews.com kertoo viranomaisten epäilevän Garcian murtautuneen palvelimelle, jonka ylläpitäjänä hän toimi ennen irtisanomistaan. Palvelimelta poisteettiin "kriittisiä" tiedostoja murron yhteydessä. ViewSonic arvioi verkkomurrosta aiheutuneiden kustannusten olevan noin miljoona dollaria. Yhtiö kertoo palvelimen olleen poissa käytöstä kolme päivää murron jälkeen.

Jos Garcia todetaan eilen alkaneessa oikeudenkäynnissä syylliseksi, hänet voidaan tuomita jopa 15 vuoden vankeusrangaistukseen ja 500 000 dollarin korvauksiin.

Jutun kirjoitti: Jaakko Kuivalainen

Jaakko Kuivalainen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Sed-televisioita ei tulekaan tänä vuonna

26.05.2007 Toshiba ei tuokaan tänä vuonna markkinoille uuteen sed-tekniikkaan perustuvia taulutelevisioitaan. Canon ei pysty toimittamaan Toshiban tarvitsemia näyttöjä.


Kolme vuotta sitten

Sonera varoittaa häiriöistä kaapelitelevisiossa

26.05.2009 Telekonserni Sonera vaihtaa kaapelitelevision salausjärjestelmää ja siirtyy uusiin kaapelikortteihin.

.