Energiayhtiö keskittää it-palvelunsa Enfolle
10.2.2003 10:00 Pohjois-Suomen sähköyhtiöiden ja Fortumin omistaman Isommus-Energia Oy:n kahdeksan osakasta ovat sopineet Enfo Oy:n kanssa tietotekniikan infrastruktuurin keskittämisestä Enfolle.
Osapuolten mukaan uuteen sopimukseen kuuluvat muun muassa käyttö-, varmistus- ja uudet levyjärjestelmäpalvelut sekä valvontapalvelut. Kolmivuotisen sopimuksen arvo on noin 400 000 euroa.
Isommus-Energiasta korostetaan, että keskittämällä kaikkien kahdeksan sähkön myyntiyhtiön tietotekniikkatarpeet saman katon alle saadaan konkreettista hyötyä niin asiakaspalvelussa kuin kustannustehokkuudessakin.
Palvelin ja levyjärjestelmä
Enfon toimittama tietokantapalvelin yhdistetään san-levyjärjestelmään, josta Isommus-yhtiöt voivat hankkia jatkossa portaattomasti levytilaa omien tarpeidensa mukaan. Ratkaisussa Isommus-yhtiöt maksavat vain käyttämästään kapasiteetista ilman kasvuvaratiloihin liittyviä investointeja. Lisäksi sopimuksessa on mukana keskitetyt varmistusratkaisut sekä järjestelmän valvonta- ja hallintatehtävät.
Isommus-Energia on Fortum Marketsin, Enontekiön Sähkön, Keskusosuuskunta Oulun Seudun Sähkön, Koillis-Lapin Sähkön, Muonion Sähköosuuskunnan, Rovakairan, Rovaniemen Energian ja Tornionlaakson Sähkön yhteinen sähkön myyntiyhtiö, jolla on yhteensä 130 000 asiakasta.Yhtiön toimialue on koko Suomen suurin.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 16:21 Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 15:55 Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 14:20 Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 14:16 Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 13:19 Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 13:05 Ciscon tulos parani reippaasti
- 11:02 Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle
- 10:22 Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 09:46 Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- 09:11 Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 07:00 Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 00:22 Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun
- 8.2. Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä
- 8.2. Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi
- 8.2. @450-verkko vaihtaa tekniikkaa
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 6.2. Riita roihahti Android Marketin 15 minuutin palautusajasta
- 6.2. Suosittu piraattisivusto antautui
- 6.2. Google pyyhki Atlantiksen kartalta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 10:22 Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 07:00 Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 6.2. Apple hakkasi Nokian ennätyksen
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla 10:22
- Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä 00:22
- @450-verkko vaihtaa tekniikkaa 12:49
- Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta 15:13
- Microsoft poistaa start-napin 13:19
- Google pyyhki Atlantiksen kartalta 15:59
- Hakkerit veivät tietoa VeriSignin palvelimilta 10:08
- Google palkkasi portsarin Android Markettiin 09:09
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Henkilöstöpotkut painoivat Talentumin tulosta
09.02.2007 Mediakonserni Talentumin tulos heikkeni loka–joulukuussa, mutta liikevaihto kasvoi hieman. Tulosta painoivat Premedian alaskirjaukset ja henkilöstövähennykset.
Kolme vuotta sitten
Siiloista yhteistyöhön
09.02.2009 Internetpalveluiden rakentamisessa tarvitaan eri alojen huippuosaamista, kuten liiketoimintaymmärrystä, konsepti- ja käyttöliittymäsuunnittelua, teknologista asiantuntemusta sekä laadunvarmistusta. Tästä seuraa palvelukehityksen suuri haaste: Tehokas palvelukehitys vaatii eri alueiden asiantuntijoiden yhteistyötä.
Taloussanomat
- Vihdoinkin, Kreikka: Sopu säästöistä syntyi 16:50
- "Finnair hakee kumppania suuresta joukosta yhtiöitä" 14:43
- Tänne tulevat uudet Prismat 14:48
- Hautala Ylelle: Valtio voi luopua enemmistöstä Finnairissa 17:11
- Draghi: Epävarmassa taloudessa yhä riskinsä 17:15
- Tätäkö keskusta pelkää – turhaan vai? 15:47
- Tasan vuosi – euribor laski taas 1,70 prosenttiin 12:33
- Asunnon ostaja, älä luule – yritä selvittää 06:01
- Pepsi antaa potkut 8 700:lle 17:34
- Nokia Siemensin kilpailija vähentää jopa 1800 17:20
- » Taloussanomat.fi
-
550 e
Fujitsu Lifebook P770 3G (Core i7-660UM, 4 GB, 12,1", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
307 e
Sony Vaio VPCSA2Z9E (Core i7-2620M, 8 GB, 13,3", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
184 e
HP Elitebook 8440P (Core i5-520M, 2 GB, 14", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
178 e
Fujitsu Lifebook S751 (Core i5-2520M, 4 GB, 320 GB, 14", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
152 e
-
-355 e
-
-260 e
LG A520 (Core i7-2630QM, 6 GB, 15,6", Win 7 Home Premium), kannettava tietokone
-
-238 e
-
-238 e
-
-211 e












