Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
USA:ssa pelätään kansalaisrintamaa

Hakkeri-iskut eivät auta Irak-sodassa

20.2.2003 16:20 Australian hallitus ei aio USA:n tapaan varoittaa "isänmaallisia" kansalaisiaan tekemästä hakkeri-iskuja Irakia vastaan. USA:ssa viranomaiset pelkäävät ihmisten tekevän tietoverkkoiskuja Irakiin auttaakseen maataan taistelussa Irakia vastaan.

Tässä kuussa varoituksen antaneen FBI National Infrastructure Protection -keskuksen (NIPC) mukaan tällaiset patrioottihyökkäykset ovat motivaatiosta huolimatta laittomia ja voivat vahingoittaa Yhdysvaltoja enemmän kuin hyödyttää.

- Australian hallituksella ei ole aikomusta julkaista samanlaista varoitusta kuin Yhdysvallat julkaisivat, kertoo Australiaan viestintäministeriön senaattori Richard Alston tiedotusvälineille antamassaan haastattelussa.

Raporttien mukaan 23,5 miljoonan asukkaan Irakissa on vain 12 000 tietokonetta yhdistettynä internetiin, mutta suurimman osan tärkeitä tietoja sisältävistä tietokoneista uskotaan olevan verkon ulkopuolella.

Toisaalta yhdysvaltalaisista tärkeistäkin järjestelmistä suurin osa on kytketty verkkoon, joten viranomaiset ovat pyytäneet yrityksiä ja julkishallintoa tarkistamaan verkkosuojauksiaan mahdollisten it-hyökkäysten varalta.

Jutun kirjoitti: Tommi Kalliokoski

Tommi Kalliokoski

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Tulevaisuuden näyttötekniikka imee energiansa auringosta

26.05.2007 Monen laitteen suurin virtasyöppö on näyttö. Nyt näytöt halutaan valjastaa tuottamaan itse oma energiansa.


Kolme vuotta sitten

F-Secure tarjoaa Mac-tietoturvaa testiin

26.05.2009 Tietoturvayhtiö F-Secure uusii tietoturvapakettiaan. Applen koneiden suosion kasvaessa F-Secure aikoo tarjota Maceille virustorjuntaohjelmaa. Ensimmäinen versio on nyt ladattavissa ilmaiseen testiin.

.