Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
10 000 saastunutta konetta

Lovgaten vauhti hiipumassa

26.2.2003 15:16 Maanantaina virustorjujat herättäneen Lovgaten leviäminen on selvästi hidastunut. Trend Micro arvelee viruksen saastuttaneen yhteensä noin 10 000 tietokonetta maailmanlaajuisesti.

Kiinasta leviämisen aloittanut Lovgaten c-versio levisi MessageLabsin mukaan parhaimmillaan maanantain ja tiistain välisenä yönä noin 1 000 viestin tuntivauhtia. Nyt matoviestejä jää yhtiön suodatukseen enää kymmeniä tunnissa.

Trend Micron Pohjois-Amerikan toimintojen johtaja Joe Hartmannin mukaan leviämisen pysäytti virustorjuntayhtiöiden torjuntaohjelmien päivitykset maanantain jälkeen, jolloin c-versio ensi kerran havaittiin, Reuters kertoo.

Hartmann arvioi viruksen ehtineen saastuttaa noin 10 000 konetta. Hartmann varoittaa edelleen viruksen kirjoittajan mahdollisuudesta ottaa Lovgaten saastuttama kone hallintaansa madon takaovikomponentin avulla.

Jutun kirjoitti: Jaakko Kuivalainen

Jaakko Kuivalainen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Tulevaisuuden näyttötekniikka imee energiansa auringosta

26.05.2007 Monen laitteen suurin virtasyöppö on näyttö. Nyt näytöt halutaan valjastaa tuottamaan itse oma energiansa.


Kolme vuotta sitten

F-Secure tarjoaa Mac-tietoturvaa testiin

26.05.2009 Tietoturvayhtiö F-Secure uusii tietoturvapakettiaan. Applen koneiden suosion kasvaessa F-Secure aikoo tarjota Maceille virustorjuntaohjelmaa. Ensimmäinen versio on nyt ladattavissa ilmaiseen testiin.

.