Verkottuva Xbox Live ei yllä Suomeen
6.3.2003 11:50 Microsoft aloittaa Xbox Live -verkkopalvelun Ruotsissa 14. maaliskuuta, mutta suomalaiset Xbox-konsolipelaajat jäävät vielä tuossa vaiheessa laajakaistapalvelun ulkopuolelle. Alkuvaiheessa Xbox tekee yhteistyötä Euroopassa 15 laajakaistatoimittajan kanssa, joista yksi on TeliaSonera.
Ruotsalais-suomalainen operaattori on yksi Ruotsissa palvelun aloittavista kolmesta operaattorista, kun muita ovat UPC/chello ja Bredband. Kaikkiaan Xbox Live -kumppaneita on valittu tässä vaiheessa Euroopasta 15, jotka ovat Euroopan suurimmista maista sekä Ruotsista. Pohjois-Amerikassa kumppaneita on 13 ja Japanissa 6.
Xbox Live on Microsoftin pelikonsoleille rakennettu verkkopalvelu, jota kautta kuluttajat voivat nopeasti ja helposti kytkeytyä laajakaistaiseen online-pelipalveluun. Valitsemalla rajallisen määrän operaattorikumppaneita Microsoft pyrkii ilmoituksensa mukaan takaamaan laadukkaan pelikokemuksen ja verkkoyhteyden. Kumppanit tekevät lisäksi markkinointiyhteistyötä Xbox Liven kanssa.
- Me olemme todella tyytyväisiä, että olemme saaneet kumppaneiksemme Euroopan johtavat laajakaistatoimittajat, kun tuomme Xbox Liven Eurooppaan, sanoo Robbie Bach, Chief Xbox Officer. Microsoft kuitenkin lupaa, että palvelu tulee laajenemaan seuraavien kahdeksan kuukauden aikana maailmanlaajuiseksi.
Xbox Live on verkkopalvelu, joka mahdollistaa monen käyttäjän yhtäaikaisen verkkopelaamisen eri puolilta maailmaa. Xbox Communicator -headset-lisävarusteen avulla pelaajat voivat jopa keskustella pelin aikana reaaliajassa verkon välityksellä.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 23.5. Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa 08:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Chrome nousi maailman selainjohtajaksi 08:58
- Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta 07:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Piilaakson palkoilla Tampereella
25.05.2007 Tutkija voi tehdä uran piilaaksossa myös Suomessa, jos muutto ulkomaille ei houkuta
Kolme vuotta sitten
Red Hat haastaa Sveitsin oikeuteen Microsoftin suosimisesta
26.05.2009 18 yhtiötä väittävät Sveitsin rikkoneen lakia, kun se myönsi suuren sopimuksen Microsoftille ilman tarjouskilpailua.
Taloussanomat
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio" 19:08
- Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!" 19:45
- Mauton temppu: EU vei mausteet leffa-popcorneista 12:21
- Kyprosko seuraavana rahajonossa? 17:31
- Suursijoittaja: Pörssi kriisissä, markkinoilla pessimismikupla 14:04
- Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön? 16:45
- » Taloussanomat.fi











