Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
UM, KTM, Maailmanpankki ja Finpro

Isolla yhteishankkeella Venäjän ict-markkinoille

7.3.2003 10:23 Ict-alan alihankintaa ja partnereiden etsintää Venäjältä helpotetaan "Russia ICT Connector" -projektilla. Kaksivuotisen hankkeen tavoitteena on lisätä suomalaista ict- alan tuotteiden ja palveluiden vientiä Venäjälle, edistää yhteistyötä suomalaisten ja venäläisten ict-sektorin yhtiöiden välillä ja parantaa molempien kilpailuasemaa kansainvälisillä markkinoilla.

Kyseessä on ulkoministeriön, kauppa- ja teollisuusministeriön, Maailmanpankin ja Finpron yhteishanke.

Ict-ala, telekommunikaatioalan yritykset, elektroniikkateollisuus, ohjelmistokehitys, on edelleenkin Suomen vientitilastoiden kärjessä, vaikka alan kansainvälinen tilanne onkin vaikuttanut tulevaisuudennäkymiin voimakkaasti. Tyypillisesti ict-alan yritykset ovat etsineet vientiä ja kasvua ulkomailta, USA:sta ja Aasiasta.

- Russia ICT Connector -projekti käynnistyi jo viime vuoden joulukuussa, jolloin IFC ja Finpro esittelivät sitä Helsingissä ensimmäisen kerran julkisesti. Projektin toteuttajat näkevät erilaisia hyötyjä: Ulkoasiainministeriö panostaa ict-alan kehitykseen oleellisena osana Suomen lähialueyhteistyötä ja Kauppa- ja teollisuusministeriö etsii yhteistyön edellytyksiä. Maailmanpankin rahoitusorganisaatio IFC:lle on kyse teknologia-avusta teknisen tuen hankkeena, kertoo projektin käynnistämisestä vastaavan Finpron Hankeneuvontapalveluiden ryhmäpäällikkö Tero Lausala.

Finpron Hankeneuvontapalvelu ja IFC toimivat Venäjällä tiiviissä yhteistyössä, jopa yhteisissä toimistotiloissa. Yhteisprojektin vastuuhenkilöinä ovat IFC:n projektipäällikkö Jari Ängeslevä ja Matti Mäki Finpron Hankeneuvontayksiköstä. Finpron vientikeskus Pietarissa keskittyy nimenomaan etsimään suomalaisille yrityksille uusia liiketoimintamahdollisuuksia ja hankerahoitusta Venäjällä ja Pohjoisen ulottuvuuden maissa.

Rahoitusta ja konkreettista apua

ICT-alan suomalaisyritykset, alueelliset tiedepuistot, yrityshautomot ja palvelutuottajat, etsivät Venäjän kaupasta ja yhteistyöstä osaamista ja lisäkapasiteettia.

Venäläisille yhtiöille projekti tuo parempia mahdollisuuksia päästä ulkomaiden markkinoille, mahdollisuuksia pääoman saantiin, koulutusta yritystoiminnan kehittämisessä sekä mahdollisuuksia yhteistuotantoon ja tutkimus- ja kehitysyhteistyöhön yhdessä länsimaisten ict-yhtiöiden kanssa.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Enum jäi lähtökuoppiin

24.05.2007 Noin kolmen tuhannen lanka- ja 2 500 laajakaistaliittymäasiakkaan Alajärven puhelinosuuskunta rekisteröityi ensimmäiseksi enum-palveluiden tarjoajaksi joulun alla.


Kolme vuotta sitten

Kultaiset kädenpuristukset purivat Siemensillä

26.05.2009 Monialakonserni Siemens onnistui saattamaan yt-neuvottelut päätökseen ilman irtisanomisia. Työntekijät valitsivat eropaketteja.

.