Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Kehittäjänä Elektrobit

Puolustusvoimille ohjelmistoradio

31.3.2003 12:48 Elektrobit Oy ja Suomen Puolustusvoimat ovat allekirjoittaneet sopimuksen kolmivuotisesta tuotekehitystyöstä, jolla tuotetaan tutkimus- ja kokeilukäyttöön ohjelmistoradio. 12 miljoonan euron tuotekehityshankkeessa kehitettävä ohjelmistoradio tulee muodostamaan keskeisen komponentin puolustushaara- ja aselajirajat ylittävän yhteistoiminnan ja yhteisoperaatioiden toteuttamiseksi tulevaisuuden taistelukentällä.

Ohjelmistoradio on osa verkkokeskeisen sodankäynnin mahdollistavista teknologioista ja tukee puolustusvoimien integroidun tiedustelu-, valvonta- ja johtamisjärjestelmän kehittämistä keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä.

Oululaisella Elektrobit-konsernilla on pitkäaikainen yhteistyösuhde Puolustusvoimien kanssa. Puolustuselektroniikka onkin Elektrobitin mukaan Sopimustuotekehitys-liiketoimintayksikössä kasvava liiketoiminta-alue.

Suomen oloissa varsin mittavan tuotekehitysohjelman taustalla on erityisesti Suomeen muodostunut korkeatasoinen ja menestyksekäs radiotiedonsiirtoteknologioiden osaaminen niin tutkimuksen- kuin teollisuudenkin piirissä.

Elektrobit-konsernin Sopimustuotekehitys-liiketoimintayksikköön kuuluva Elektrobit Oy on elektroniikkasuunnittelua ja tietoliikennesovelluksia tuottava yritys ja työllistää yli 500 henkilöä.

Jutun kirjoitti: Tommi Kalliokoski

Tommi Kalliokoski

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Yliopiston it-väki sohelsi - krakkeri pääsi järjestelmiin

26.05.2007 Krakkeri murtautui kaksi viikkoa sitten University of Coloradon palvelimelle ja sai ulottuvilleen muun muassa 45 000 opiskelijan henkilötiedot. Yliopiston it-väen mukaan hyökkääjä pääsi järjestelmään ujuttamalla sisään madon Symantecin virustorjunnan aukosta.


Kolme vuotta sitten

Väitös tukkii wlan-vuotoja

26.05.2009 Janne Lindqvist valmistautuu väittelemään yksityisyyden suojasta langattomissa verkoissa. Hän ottaa erityistarkasteluun kannettavat tietokoneet wlan-verkoissa.

.