Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Kerran vapautettu

DVD-Jon uudelleen oikeuteen joulukuussa

2.4.2003 15:49 Oslon vetoomustuomioistuin on ilmoittanut varanneensa joulukuun alusta kahdeksan päivää Jon Johansenin tapauksen uudelleen käsittelyyn. "DVD-Jon" vapautettiin jo kertaalleen syytteistä, jotka liittyivät dvd-kopiosuojauksen murtamiseen.

Uudesta käsittelystä kertoi Johansenin asianajaja Halvor Manshaus tiistaina. Manshaus kertoi uskovansa aiemman, joulukuussa annetun vapauttavan tuomion säilyvän ennallaan. Uudesta käsittelystä päätettiin jo kuun alussa. Käsittelyn arveltiin tuolloin alkavan kesän aikana.

Johansen osallistui dvd-levyjen kopioinnin estävän css-suojauksen kiertämiseen. Hän kertoi alkuperäisessä oikeudenkäynnissä kehittäneensä Decss-ohjelman voidakseen katsoa dvd-elokuvia Linux-koneellaan.

Suuria elokuvayhtiöitä edustava Motion Pictures Association of America teki Johansenista rikosilmoituksen Norjan viranomaisille Decss-ohjelman julkistuksen jälkeen.

Jutun kirjoitti: Jaakko Kuivalainen

Jaakko Kuivalainen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Yliopiston it-väki sohelsi - krakkeri pääsi järjestelmiin

26.05.2007 Krakkeri murtautui kaksi viikkoa sitten University of Coloradon palvelimelle ja sai ulottuvilleen muun muassa 45 000 opiskelijan henkilötiedot. Yliopiston it-väen mukaan hyökkääjä pääsi järjestelmään ujuttamalla sisään madon Symantecin virustorjunnan aukosta.


Kolme vuotta sitten

Väitös tukkii wlan-vuotoja

26.05.2009 Janne Lindqvist valmistautuu väittelemään yksityisyyden suojasta langattomissa verkoissa. Hän ottaa erityistarkasteluun kannettavat tietokoneet wlan-verkoissa.

.