Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Myös Suomessa vaikutuksia

IDC: Euroopan talous kasvuun piratismin torjunnalla

2.4.2003 14:13 Keskiviikkona julkistetussa IDC-tutkimuslaitoksen toteuttamassa maailmanlaajuisessa tutkimuksessa selvitettiin ensimmäistä kertaa ohjelmistopiratismin alenemisen vaikutukset talouteen, työllisyyteen ja verotuloihin.

Ohjelmistonvalmistajien etujärjestö Business Software Alliancen (BSA) teettämän tutkimuksen mukaan koko Euroopan piratismitason aleneminen kymmenellä prosenttiyksiköllä kasvattaisi alueen taloutta 92 miljardilla eurolla, toisi 250 000 uutta työpaikkaa ja 20 miljardin euron verran lisää verotuloja vuoteen 2006 mennessä.

- 57 maata kattava tutkimus paljasti, että jopa asteittainen piratismin aleneminen kymmenellä prosentilla seuraavien neljän vuoden aikana hyödyttäisi erityisesti kunkin maan paikallista taloutta, edistämällä esimerkiksi it-alan palvelu- ja jakeluyhtiöiden kasvuedellytyksiä, IDC:n johtaja John Gantz sanoo.

Suomessa 50 prosentin kasvumahdollisuus

Tutkimuksen mukaan sellaisissa maissa, joissa piraattiohjelmistojen osuus on pienin, tekijänoikeuksien suojelun vaikutukset näkyvät jo: It-sektori on suhteellisesti suurempi, ja muun muassa sen merkitys maan verotuloihin on merkittävä. Suomi lukeutuu maihin, joissa on suhteellisen alhainen piratismiprosentti ja suuri, Länsi-Euroopan neljänneksi nopeimmin kasvava it-sektori. Kymmenen prosentin lasku ohjelmistopiratismin tasoon vauhdittaisi it-alan lähes 50 prosentin kasvuun seuraavien neljän vuoden aikana.

- Mikäli Suomen piratismiprosentti laskisi nykyisestä 27 prosentista 17 prosenttiin vuoteen 2006 mennessä, vaikutus bruttokansantuotteeseen olisi yli miljardi euroa. It-sektorin tulot kasvaisivat 840 miljoonalla eurolla ja verotulojen lisäys olisi lähes 300 miljoonaa euroa, BSA Finlandin puheenjohtaja Jari Heikkinen huomauttaa.

Ruotsin it-sektori on Länsi-Euroopan toiseksi suurin. Kymmenen prosenttia alhaisempi piratismiprosentti lisäisi 3 300 miljoonaa euroa maan bruttokansantuotteeseen, 2 700 miljoonaa euroa alan teollisuuden tuloihin ja lähes miljardi euroa verotuloihin. Uusia työpaikkoja piratismin aleneminen synnyttäisi Ruotsissa yli 8 000.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Yliopiston it-väki sohelsi - krakkeri pääsi järjestelmiin

26.05.2007 Krakkeri murtautui kaksi viikkoa sitten University of Coloradon palvelimelle ja sai ulottuvilleen muun muassa 45 000 opiskelijan henkilötiedot. Yliopiston it-väen mukaan hyökkääjä pääsi järjestelmään ujuttamalla sisään madon Symantecin virustorjunnan aukosta.


Kolme vuotta sitten

Väitös tukkii wlan-vuotoja

26.05.2009 Janne Lindqvist valmistautuu väittelemään yksityisyyden suojasta langattomissa verkoissa. Hän ottaa erityistarkasteluun kannettavat tietokoneet wlan-verkoissa.

.