Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
IPICS-talvikoulu

Eurooppalaisia tietoturva-ammattilaisia koolle Ouluun

4.4.2003 16:48 Oulun yliopistossa järjestetään 8.-16. huhtikuuta neljäs kansainvälinen IPICS 2003 -tietoturvaseminaari. Tapahtumassa on mukana yhdeksän yliopistoa ja it-alan yrityksiä.

European Intensive Programme on Information and Communication Technologies (IPICS) -seminaari järjestetään kahdesti vuodessa. Talvikoulun pitopaikaksi on vakiintunut Oulun yliopisto.

Ouluun on tulossa reilun viikon ajaksi reilut 50 osallistujaa, joista neljännes ulkomailta. Luennoitsijoista sen sijaan suurin osa on Suomen ulkopuolelta.

- Yhtenä tavoitteena onkin saada oululaisille opiskelijoille ja nuorille tutkijoille tuntumaa kansainväliseen yhteistyöhön ja myös suoria kontakteja ulkomaisiin alan ammattilaisiin, yliopistosta kerrotaan.

IPICS-seminaarissa on mukana kaikkiaan yhdeksän eri yliopistoa Suomesta, Itävallasta, Saksasta, Englannista, Belgiasta, Australiasta ja Kreikasta. Seuraava IPICS-kesäkoulu on heinäkuussa Malagassa.

IPICS 2003 avajaiset ovat Oulun yliopistolla Saalastinsalissa tiistaina 8. huhtikuuta kello 9.00 alkaen. Tapahtuman järjestelyistä vastaavat tietojenkäsittelytieteiden laitos sekä sähkö- ja tietotekniikan osasto sekä kansainvälisten asioiden yksikkö.

Jutun kirjoitti: Jaakko Kuivalainen

Jaakko Kuivalainen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Yliopiston it-väki sohelsi - krakkeri pääsi järjestelmiin

26.05.2007 Krakkeri murtautui kaksi viikkoa sitten University of Coloradon palvelimelle ja sai ulottuvilleen muun muassa 45 000 opiskelijan henkilötiedot. Yliopiston it-väen mukaan hyökkääjä pääsi järjestelmään ujuttamalla sisään madon Symantecin virustorjunnan aukosta.


Kolme vuotta sitten

Väitös tukkii wlan-vuotoja

26.05.2009 Janne Lindqvist valmistautuu väittelemään yksityisyyden suojasta langattomissa verkoissa. Hän ottaa erityistarkasteluun kannettavat tietokoneet wlan-verkoissa.

.