IBM perustaa metsäteollisuuden kehitysyksikön Suomeen
15.4.2003 10:26 IBM Corporation perustaa Suomeen metsäteollisuutta palvelevan kehitysyksikön. Noin 18 miljoonan euron investoinnilla yhtiö pyrkii vauhdittamaan metsäteollisuuden tietojärjestelmien kehitystyötä. Uuden yksikön johtaja tulee Kanadasta.
Uuden innovaatioyksikön tehtävänä on luoda kansainvälisille metsäalan yrityksille sekä perinteistä että sähköistä liiketoimintaa edistäviä teknologiaratkaisuja. Lisäksi keskus tarjoaa yrityksille niiden omaa kehitystyötä tukevia konsultointipalveluja.
Suomen uuden EMEA-tasoisen innovaatiokeskuksen, European Forest and Paper Innovation Centren (FPIC), toimitusjohtajaksi ja samalla IBM:n BCS-palveluyksikön Euroopan metsä- ja paperiteollisuuden suurasiakasvastaavaksi on nimitetty Tom Douk-Donelly, joka siirtyy tehtävään IBM:n Kanadan yhtiöstä.
IBM valitsee jäsenyritysten kanssa keskukselle yhteisen neuvoa-antavan johtokunnan, jonka tehtävänä on kartoittaa metsä- ja paperiteollisuuden sekä it-ratkaisutoimittajien välisiä haasteita ja -mahdollisuuksia. Keskus toimii yhteistyössä IBM:n jo aiemmin Kanadan Vancouveriin perustaman vastaavan Pohjois-Amerikan keskuksen sekä muiden IBM:n yksiköiden, ja SAP-osaamiskeskuksen kanssa.
Suuret metsäyhtiöt imaisivat
IBM valitsi Helsingin uuden yksikön sijoituspaikaksi, koska kaupungissa toimivat myös Pohjoismaiden suurimpien metsä- ja paperiyhtiöiden pääkonttorit. IBM:n kumppani kehityskeskuksen käynnistysvaiheessa on paperi- ja kartongintuottaja M-real, mutta IBM haluaa keskukseen myös muut alan suuryritykset.
- IBM palvelee nykyisin useita maailman johtavia metsä- ja paperiteollisuuden yrityksiä. Investoimme Helsinkiin yli 18 miljoonaa euroa voidaksemme teknologiaosaamisemme avulla tuottaa sellaisia toimialaratkaisuja ja -palveluja, jotka tehostavat asiakkaidemme nykyisiä liiketoimintaprosesseja tai luovat näille kokonaan uusia sellaisia, IBM:n Business Consulting Services (BCS) -yksikön metsä- ja paperisektorin johtaja Doug Hayhurst perustelee.
Uusi innovaatiokeskus toimii IBM:n toimialakohtaisen konsulttihenkilöstön ja asiakasyritysten tietokeskuksena. Se tarjoaa keskitetyt yhteydet eri puolilla maailmaa sijaitseviin IBM:n tutkimus- ja tuoteyksiköihin.
Tämän tiedon varassa on tarkoitus kehittää yritysten asiakaspalvelua ja kustannustehokkuutta parantavia sähköisen liiketoiminnan sekä e-business on demand -konseptin mukaisia ratkaisuja.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 23.5. Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa 08:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Chrome nousi maailman selainjohtajaksi 08:58
- Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta 07:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Googlen haastaja liehittelee mediataloja
26.05.2007 Norjalaisella Fastilla ei ole aikomustakaan kilpailla sanomalehtien verkkosivujen kanssa. Hakupalveluihin erikoistunut yhtiö pitää itseään mediatalojen kumppanina ja auttaa niitä ottamaan "lukijat ja mainostajat takaisin haltuunsa", kuten toimitusjohtaja John Markus Lervik asian ilmaisee.
Kolme vuotta sitten
3g-verkko saapui Moskovaan
26.05.2009 Venäjän suurin matkapuhelinoperaattori MTS on ottanut Moskovassa käyttöönsä 3g-verkon ensimmäisen osan.
Taloussanomat
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio" 19:08
- Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!" 19:45
- Mauton temppu: EU vei mausteet leffa-popcorneista 12:21
- Kyprosko seuraavana rahajonossa? 17:31
- Suursijoittaja: Pörssi kriisissä, markkinoilla pessimismikupla 14:04
- Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön? 16:45
- » Taloussanomat.fi












