Ohjelmistotalojen Amerikan apu jatkuu
8.5.2003 11:35 Suomalaisia ohjelmistoalan yrityksiä USA:n markkinoille auttanut Global Software -kansainvälistymisohjelma saa jatkoa. Järjestyksessä kolmas Global Software -ohjelma käynnistyy ensi syksynä ja mukaan pyrkivien yritysten haastattelut aloitetaan vielä tämän kevään aikana.
Vuoden kestänyt Global Software II -ohjelma huipentuu tänään torstaina Espoon Innopolissa järjestettävään päätösseminaariin, johon on ilmoittautnut yli 120 suomalaisen ohjelmistoalan yritysjohtajaa ja vaikuttajaa.
Global Software -ohjelman tavoite on toimia suomalaisten ohjelmistoyritysten avustajan matkalla Yhdysvaltain markkinoille. Ohjelman aikana yrityksillä on käytettävissään kokeneita paikallisia huippuasiantuntijoita ja lukuisia mahdollisuuksia verkottua oikeisiin tahoihin.
- Kolmivaiheiseen Global Software III -ohjelmaan valitaan aluksi mukaan 40 yritystä. Ensimmäisen vaiheen jälkeen 20 lupaavinta yritystä pääsee mukaan ohjelman toiseen, osittain Yhdysvalloissa tapahtuvaan vaiheeseen.
- Toisen vaiheen jälkeen valikoidaan vielä kymmenen parhaiten resurssoitua yritystä ohjelman viimeiseen ja kokonaan Yhdysvalloissa toteutettavaan osaan, Global Software -ohjelman ohjelmajohtaja Juhani Saukkonen sanoo.
Reilun vuoden mittaisen ohjelman aikana yrityksille järjestetään perusvalmennus Suomessa sekä kaksi Yhdysvalloissa toteutettavaa osuutta. Ensimmäinen matkajakso on markkinaselvityksiä ja verkostoitumista varten. Toisen matkan tavoitteena on saada aikaan sopimus asiakkaan, yhteistyökumppanin tai rahoittajan kanssa.
Yrityskohtaisen konsultoinnin aikana tehdään muun muassa liiketoimintasuunnitelman päivitykset uutta markkina-aluetta varten, muotoillaan yritysten markkinalupaukset sekä hiotaan ytimekkäät yritysesittelyt eli hissipuheet kuntoon.
60 yritystä mukana
Kansainvälistymisohjelmaa koordinoi Oulun yliopisto ja se toteutetaan yhteistyössä Innopolin, Technopoliksen, Jyväskylän ja Tampereen teknologiakeskusten sekä yhdysvaltalaisten ohjelmistoalan asiantuntijoiden kanssa.
Ohjelman voima on hyvin kokeneissa amerikkalaisissa kumppaneissa, jotka pystyvät aukaisemaan ovet yhdessä yritysten kanssa valittuihin kiinnostaviin asiakkaisiin, kumppaneihin ja rahoittajiin.
Yhteensä 60 suomalaisyritystä on saanut oppia Global Software -ohjelmista, joukossa muun muassa APLAC Solutions, CCC, Celesta, Cesim, Digia, Ekahau, Jutel, MetaCase Consulting, NetHawk, Proventia, ProWellness, Samstock, Sensor Software, Smartner, Softageneraattori, Solagem, QPR Software, Valimo Wireless sekä Yomi.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 23.5. Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa 08:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Chrome nousi maailman selainjohtajaksi 08:58
- Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta 07:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Kiinalainen passitettiin vankilaan virtuaalivarkaudesta
26.05.2009 Kiinalainen Wang Xiaoquan joutuu kolmeksi vuodeksi vankilaan varastettuaan online-pelaajalta virtuaalista omaisuutta ja rahaa.
Taloussanomat
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio" 19:08
- Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!" 19:45
- Mauton temppu: EU vei mausteet leffa-popcorneista 12:21
- Kyprosko seuraavana rahajonossa? 17:31
- Suursijoittaja: Pörssi kriisissä, markkinoilla pessimismikupla 14:04
- Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön? 16:45
- » Taloussanomat.fi












