Xbox Live tänä vuonna myös Suomeen
13.5.2003 10:41 Microsoft lanseeraa Xbox Live -verkkopelipalvelun kuudessa uudessa Euroopan maassa tämän vuoden kuluessa. Maat ovat Suomi, Norja, Tanska, Itävalta, Irlanti ja Sveitsi.
- Julkaisimme Xbox Liven maaliskuussa kahdeksassa Euroopan maassa. Vastaanotto ja saamamme palaute on ollut erittäin positiivista ja rohkaisevaa. Suunnitelmiemme mukaan tulemme nyt laajentamaan verkkopelipalvelun Euroopassa yhteensä 14 maahan, kertoi Xboxin markkinointijohtaja Michel Cassius.
Tällä hetkellä Euroopassa on jo yli 50 000 Xbox Live -pelaajaa. Maailmanlaajuisesti pelaajia on yli 500 000 ja joka viikko tehdään yli kolme miljoonaa pelitapahtumaa.
Xbox Live –palveluun löytyy tällä hetkellä jo 11 peliä. Suosituimpia ovat olleet Unreal Championship, Tom Clancy's Ghos Recon ja MechAssault. Touko- ja kesäkuussa ovat tulossa mm. MotoGP, Return to Castle Wolfenstein, Brute Force and Midtown Madness 3.
Halo2 Xboxille
Microsoft kertoi Electronic Entertainment Expo –pelimessujen alla Los Angelesissa Xboxin peliuutuuksista. Esimerkiksi suosikki Halo saa jatko-osan ja pelistudio Rare julkaisee ensimmäiset Xbox-pelinsä.
Pelistudio Rare on kehittänyt ensimmäiset Xbox-pelinsä. "?Conker:Live and Uncut"?, "?Kameo;Elements of Power"? ja "œGrabbed by the Ghoulies"? julkaistaan 14.-16.5. pidettävillä Electronic Entertainment Expo -pelimessuilla.
Lisäksi messuilla esitellään Halo 2 ja Project Gotham Racing 2. Counter-Striken konsoliversio julkaistaan ainoastaan Xboxille. Näistä uutuuksista Halo 2, Counter-Strike, Conker;Live and Uncut sekä Project Gotham Racing 2 mahdollistavat Xbox Live –verkkopelaamisen.
Microsoft julkaisi lisäksi ainutlaatuisen XSN Sport Xbox-pelien pelikategorian. Peliin liittyy lisäksi web-palvelu, joka mahdollistaa Xbox-pelin pelaamisen myös mobiili- ja pc-ympäristössä. Pelaaja voi valita pelikaverinsa ja vastustajansa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 07:00 Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 00:22 Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun
- 8.2. Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä
- 8.2. Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi
- 8.2. @450-verkko vaihtaa tekniikkaa
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Konesalihaaveri heikensi Tiedon kannattavuutta
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 7.2. Suomalaiset taitavat tietoturvan hopean arvoisesti
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 7.2. Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta
- 7.2. Amazon aikoo perustaa oikean kaupan
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 6.2. Riita roihahti Android Marketin 15 minuutin palautusajasta
- 6.2. Suosittu piraattisivusto antautui
- 6.2. Google pyyhki Atlantiksen kartalta
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Apple hakkasi Nokian ennätyksen
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä 00:22
- @450-verkko vaihtaa tekniikkaa 12:49
- Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta 15:13
- Microsoft poistaa start-napin 13:19
- Google pyyhki Atlantiksen kartalta 15:59
- Hakkerit veivät tietoa VeriSignin palvelimilta 10:08
- Google palkkasi portsarin Android Markettiin 09:09
- Windows Phone Apollon salat vuotivat 00:00
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Trend Micro paikkasi kriittisen haavoittuvuuden
09.02.2007 Tietoturvayhtiö Trend Micro on julkaissut korjauksen erittäin vakavaksi luokiteltuun haavoittuvuuteen, joka uhkaa melkein kaikkia yhtiön tuotteita.
Kolme vuotta sitten
IBM tarjoaa USA:ssa irtisanomilleen töitä Intiassa
09.02.2009 Jos saat potkut IBM:ltä Yhdysvalloissa, ei hätää - yhtiö houkuttelee jatkamaan töitä Intiassa ja Kiinassa.
Taloussanomat
- Asunnon ostaja, älä luule – yritä selvittää 06:01
- Kreikalla 15 päivää aikaa etsiä 300 miljoonan euron säästöt 07:59
- Yle: M-realin ranskalaistyöntekijät hurraavat torjuntavoittoa 07:52
- Viivoja vedetään kartalle – katso miten kunnallesi käy 13:51
- S&P: Kreikalle ei riitä edes 70 prosenttia 21:15
- Trygin taival Suomessa takkuilee – myyntiä harkitaan 19:52
- Koko superjumbolaivue seulotaan siipirikkojen varalta 20:38
- OP-Pohjola: Nyt se on loppu – marginaalit tuplaantuvat 15:50
- Nokian irtisanomiset: ”1990-luvun lamasta alkanut draamankaari päättyy” 11:26
- Näin Elop vuosi sitten: Salolla on tärkeä rooli 11:15
- » Taloussanomat.fi












