Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Edeltäjäänsä kolme kertaa nopeampi

IBM:ltä uusi suurtehopalvelin

14.5.2003 09:33 IBM julkaisi zSeries-perheelle uuden eServer z990-suurtehopalvelimen, jonka laskentateho on edeltäjäänsä, z900-malliin, verrattuna yli kolminkertainen. Uusi suurtehopalvelin pystyy parhaimmillaan tekemään yhdeksän miljardia käskyä sekunnissa.

LPAR-arkkitehtuuri mahdollistaa z990-palvelimen jakamisen 30 loogiseen partitioon, joissa voidaan z/VM-tekniikan avulla ajaa samanaikaisesti tuhansia Linux-virtuaalipalvelimia.

Yhdellä z990-palvelimella voidaan käsitellä päivässä noin 450 miljoonaa sähköistä liiketoiminnan tapahtumaa. Ryvästämällä uuudet palvelinkoneet klusteriksi voidaan käsittelymäärä nostaa 13 miljardiin, joka on lukumääräisesti suurempi kuin esimerkiksi New Yorkin pörssissä viikossa käsiteltävien toimeksiantojen määrä.

Uudella tehopalvelimella voidaan myös suojata 11 000 samanaikaista SSL-tiedonsiirtotapahtumaa sekunnissa. Yhdysvaltain viranomaiset ovat antaneet IBM:n salausprosessille korkeimman kaupalliseen käyttöön tarkoitettujen tietoturvaratkaisujen sertifikaatin.

Tehopalvelimet otetaan ensimmäiseksi käyttöön IBM:n Global Services-yksikön Coloradoon perustamassa On Demand -keskuksessa. Z990-tehopalvelimen 8- ja 16-prosessoriset mallit tulevat asiakkaille saataville kesäkuun puolessavälissä ja 24- ja 32-prosessoristen mallien tuotanto alkaa lokakuussa.

Jutun kirjoitti: Tommi Kalliokoski

Tommi Kalliokoski

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Sed-televisioita ei tulekaan tänä vuonna

26.05.2007 Toshiba ei tuokaan tänä vuonna markkinoille uuteen sed-tekniikkaan perustuvia taulutelevisioitaan. Canon ei pysty toimittamaan Toshiban tarvitsemia näyttöjä.


Kolme vuotta sitten

Red Hat haastaa Sveitsin oikeuteen Microsoftin suosimisesta

26.05.2009 18 yhtiötä väittävät Sveitsin rikkoneen lakia, kun se myönsi suuren sopimuksen Microsoftille ilman tarjouskilpailua.

.