Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Kokonaishinta 225 000 euroa

Kajaaniin yliopistotason it-koulutusta EU-rahalla

4.6.2003 10:10 Oulun lääninhallituksen sivistysosasto tukee Oulun yliopiston Kajaanin yliopistokeskuksen tietojenkäsittelytieteiden pysyvän yliopistotasoisen tutkintokoulutuksen käynnistämistä EU-rahoituksella.

Projektin kokonaiskustannusarvio vuosina 2003-2005 on yhteensä 225 000 euroa, josta sivistysosaston myöntämää rahoitusta on 171 000 euroa. Loppuosa rahoituksesta tulee Kajaanin kaupungilta.

Rahoituspäätös mahdollistaa modernin oppimisympäristön laiteinvestointien toteuttamisen tietojenkäsittelytieteiden maisterikoulutuksen käynnistämiseksi. Tämä tarkoittaa koulutuksessa tarvittavien opetustilojen varustamista asianmukaisilla kalusteilla ja tietoteknisillä laitteilla, opetushenkilökunnan laiteympäristön rakentamista (tietokoneet, tietoliikenneverkot ja oheislaitteet), tieteenalan peruskirjastokokoelman hankkimista ja digitaalisen oppimateriaalin tuottamiseen tarvittavien laitteiden hankkimista.

Sivistysosasto on lisäksi edellyttänyt, että Oulun yliopiston tietojenkäsittelytieteiden laitoksen toiminta Kajaanissa vakiinnutetaan ja Kajaanissa käynnistetään syksyllä 2004 tietojenkäsittelytieteiden pysyvä maisterikoulutus 40:llä vuosittaisella aloituspaikalla.

Jutun kirjoitti: Tommi Kalliokoski

Tommi Kalliokoski

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kultaharkko yhdellä pencellä verkkohuutokaupassa

26.05.2007 Yli 1500 euron arvoinen kultaharkko meni Britanniassa kaupaksi yhdellä pencellä.


Kolme vuotta sitten

F-Secure tarjoaa Mac-tietoturvaa testiin

26.05.2009 Tietoturvayhtiö F-Secure uusii tietoturvapakettiaan. Applen koneiden suosion kasvaessa F-Secure aikoo tarjota Maceille virustorjuntaohjelmaa. Ensimmäinen versio on nyt ladattavissa ilmaiseen testiin.

.