Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Ideoita julksuuteen

Soneralta kilpailu sovelluskehittäjille

6.6.2003 16:25 Sonera järjestää avoimen kilpailun uusille ja nykyisille matkapuhelinpalveluiden sovelluskehittäjille. Kilpailun avulla Sonera haluaa antaa uusille tekijöille mahdollisuuden tuoda ideoitaan julkisuuteen.

Sonerasta korostetaan, että lisäksi kilpailussa etsitään mielenkiintoisia palveluja ja sovelluksia - erityisesti sellaisia, joiden ideaa ei ole vielä markkinoilla nähty ja kokeiltu.

Best Developer 2003 on sovelluskehityskilpailu, jonka tarkoituksena on Soneran mukaan innostaa palvelujen kehittäjiä toteuttamaan innovatiivisia langattomia palveluja.

Kilpailutöiden palautusaika on 1.8.-17.10.2003, jonka jälkeen valitut kilpailuohjeiden mukaiset työt ovat maksutta Soneran matkapuhelinasiakkaiden kokeiltavana. Kokeilujakson aikana Sonera kerää tietoa kilpailutöiden latausmääristä ja suosio asiakkaiden keskuudessa on yksi kilpailun voittokriteereistä. Muita arvioinnin perusteita ovat kilpailutyön omaperäisyys, kiinnostavuus ja hyödynnettävyys sekä toteutuksen toimivuus. Kilpailun avulla sisällöntuottajat voivat esimerkiksi kokeilla palveluideoita, jotka eivät muuten löytäisi tietään markkinoille.

Asiantuntijoista koostuva kilpailuraati arvioi palvelun tai sovelluksen yleistä kiinnostavuutta sekä mahdollista asiakaskuntaa. Lisäksi raati arvioi palvelun tai sovelluksen yleistä toimivuutta ja toteutusta, kuten ulkoasua, käytettävyyttä ja kilpailutyön soveltuvuutta tarkoitukseensa.

Helmikuussa palkinnot

Kilpailu huipentuu helmikuussa 2004 järjestettävään tapahtumaan, jossa voittajat palkitaan. Palkintona on muun muassa matka GSM World Congressiin Cannesiin helmikuussa 2004. Lisäksi palkitut sovellukset saavat näkyvyyttä Soneran kanavissa ja medioissa.

Kilpailun järjestelyistä vastaa Soneran Content and Partner Services -yksikkö, joka tarjoaa yhteistyökumppaneilleen kanavan ja välineet sisältöpalvelujen tarjoamiseksi Soneran matkapuhelinasiakkaille.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kultaharkko yhdellä pencellä verkkohuutokaupassa

26.05.2007 Yli 1500 euron arvoinen kultaharkko meni Britanniassa kaupaksi yhdellä pencellä.


Kolme vuotta sitten

F-Secure tarjoaa Mac-tietoturvaa testiin

26.05.2009 Tietoturvayhtiö F-Secure uusii tietoturvapakettiaan. Applen koneiden suosion kasvaessa F-Secure aikoo tarjota Maceille virustorjuntaohjelmaa. Ensimmäinen versio on nyt ladattavissa ilmaiseen testiin.

.