Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Uudenmaan työsuojelupiiri tukee

Rikospoliisi tutkii Tieken työsuojeluvaltuutetun lähdön syyt

16.6.2003 14:02 Helsingin rikospoliisi on käynnistänyt esitutkinnan tapahtumakulusta, joka päättyi viime helmikuussa TIEKEn työsuojeluvaltuutetun työsuhteen purkuun. Uudenmaan työsuojelupiiri on esittänyt esitutkintaa tukevan, sen omiin selvityksiin perustuvan kannanoton. Piiri selvitti asiaa saatuaan asiasta joulukuussa 2002 tarkastuspyynnön.

TIEKEn toimisääntökysymyksiä selviteltiin viime vuonna elokuisen lakkovaroituksen jälkeen muun muassa kahdeksaan otteeseen piirisovittelijan johdolla valtakunnansovittelijan toimistossa.

Silloisesta lakonuhasta mainittakoon Erityisalojen toimihenkilöliiton kanta, jonka mukaan Tieke pyrkii työnantajana yksipuolisilla päätöksillä huonontamaan eräitä työehtoja.

Työntekijöiden mukaan taustalla oli silloin järjestelmällinen ja pitkään jatkunut työnantajan sanelupolitiikka ja mahdolliset työlainsäädännön vastaiset toimet.

Jutun kirjoitti: Jarmo Mäkelä

Jarmo Mäkelä

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut

11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.


Kolme vuotta sitten

Intel investoi 7 miljardia

11.02.2009 Intel aikoo investoida seuraavan kahden vuoden kuluessa 7 miljardia dollaria tehtaisiinsa Yhdysvalloissa.

.