DOD:n suomalaisille jäsenille vankeutta
30.6.2003 08:33 Kuopion käräjäoikeus langetti viime viikolla tuomiot kansainvälisen, laajan ja järjestäytyneen tietoverkoissa tekijänoikeusloukkauksia harjoittaneen DrinkOrDie-piratismiringin suomalaisten jäsenten tekemisistä. Syytettyinä jutussa olivat yksi turkulaismies ja neljä Kuopion seudulla asuvaa miestä.
Kovimman rangaistuksen, kuuden kuukauden vankeusrangaistuksen sai Pohjois-Savon ammattikorkeakoulussa opiskelijana ollut 31-vuotias kuopiolaismies, joka kytki vuonna 1996 piraattipalvelimen oppilaitoksen verkkoon. Kyseinen palvelin toimi DOD järjestön jakelua varten niin sanottuna drop-sivuna. Vuonna 1999 Pohjois-Savon ammattikorkeakoulu kielsi oppilaspalvelimien käytön ja pidon koulun tietoverkossa. Tällöin opiskelija pyysi ammattikorkeakoulun palveluksessa olevaa tietokoneiden ylläpidosta vastaavaa järjestelmäasiantuntijaa liittämään palvelimen koulun tietoverkkoon. Tälle miehelle käräjäoikeus langetti neljän kuukauden vankeusrangaistuksen.
DOD:n toinen suomalaisjäsen, kräkkerinä toiminut 24-vuotias turkulaismies sai vankeutta viisi kuukautta. Kaikkien vankeusrangaistukset tuomittiin ehdollisina. Neljäs vastaaja selvisi 50 päiväsakolla ja yhden, avunannosta syytetyn, miehen osalta syyte hylättiin. Oikeudenhaltijoille tuomittiin maksettavaksi tekijänoikeuskorvauksia, vahingonkorvauksia ja oikeudenkäyntikuluja lähes 60 000 euroa.
Kolmen päätekijän osalta käräjäoikeus vahvisti, että kyseessä oli ollut suunnitelmallinen, laaja ja järjestäytynyt, usean vuoden ajan jatkunut, tekijänoikeuslain vastainen toiminta. Tuomittujen vahingonkorvausten osalta käräjäoikeus vahvisti sen seikan, että esimerkiksi elokuvien ja musiikin laiton levittäminen Internetissä vähentää elokuvien katsojamääriä ja levyjen myyntiä. Lisäksi piratismilla on käräjäoikeuden mukaan myös kulttuuritarjontaa yksipuolistava ja vähentävä vaikutus.
- Vankeusrangaistukset olivat ehdottomasti oikea ratkaisu ja selkeä viesti verkossa harjoitettavaan teoskappaleiden luvattomaan levitykseen. Kyseessä on globaali ongelma. Musiikkiteollisuuden arvioiden mukaan Internetissä on joka hetki jaossa yli 1,1 miljardia laitonta musiikkitiedostoa yli 5 miljoonan Internet käyttäjän saatavilla, kommentoi jatkaa piratismia valvovan Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskuksen projektipäällikkö Antti Kotilainen.
- Yksi tämän jutun päätekijöistä toimi oppilaitoksen järjestelmäasiantuntija. Juuri hänen toimintansa mahdollisti sen, että piraattipalvelin saatiin piilotettua ammattikorkeakoulun verkkoon. Yritysten ja oppilaitosten olisi syytä laatia selkeät käytännesäännöt tekijänoikeusloukkausten torjumiseksi. Sääntöjen lisäksi tarvitaan luonnollisesti myös niiden valvontaa, jonka tulee kohdistua myös tietoverkoista vastaaviin järjestelmäasiantuntijoihin, jatkaa Kotilainen.
Jutun tutkinta käynnistyi aikoinaan Yhdysvaltain tulliviranomaisten toimesta. Joulukuussa 2001 viranomaiset iskivät 14 kuukauden tutkinnan jälkeen yhteensä noin 70 kohteeseen Yhdysvalloissa, Iso-Britanniassa, Australiassa, Ruotsissa, Norjassa ja Suomessa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 23.5. Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa 08:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Chrome nousi maailman selainjohtajaksi 08:58
- Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta 07:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Googlen haastaja liehittelee mediataloja
26.05.2007 Norjalaisella Fastilla ei ole aikomustakaan kilpailla sanomalehtien verkkosivujen kanssa. Hakupalveluihin erikoistunut yhtiö pitää itseään mediatalojen kumppanina ja auttaa niitä ottamaan "lukijat ja mainostajat takaisin haltuunsa", kuten toimitusjohtaja John Markus Lervik asian ilmaisee.
Kolme vuotta sitten
Musiikkiteollisuus voitti piraatit Australiassa
26.05.2009 Australailainen oikeusistuin tuomitsi musiikkikaupan omistajan syylliseksi piratismiin. Tapaus oli maan ensimmäinen.
Taloussanomat
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio" 19:08
- Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!" 19:45
- Mauton temppu: EU vei mausteet leffa-popcorneista 12:21
- Kyprosko seuraavana rahajonossa? 17:31
- Suursijoittaja: Pörssi kriisissä, markkinoilla pessimismikupla 14:04
- Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön? 16:45
- » Taloussanomat.fi











