Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Bugbear.B iso riesa

Sophos: Viruskirjoittelu lisääntyi alkuvuonna

1.7.2003 12:42 Virustorjuja Sophosin mukaan vuoden ensimmäisen puoliskon aikana löydettyjen virusten määrä kasvoi 17,5 prosenttia edellisvuodesta. Merkittävimmäksi virukseksi nousi vain muutama viikko sitten ilmaantunut Bugbear.B-mato.

Virusten kirjoitustahti on kasvamassa. Tammi-kesäkuussa löydettiin 3 855 uutta virusta, Sophos kertoo alkuvuoden tilastoistaan. Määrä kasvoi 17,5 prosenttia edellisvuoden vastaavasta ajanjaksosta.

Kesäkuun alussa leviämisensä aloittaneen Bugbear-madon b-variantti nousi nopeasti alkuvuoden yleisimmäksi virukseksi muodostaen lähes 12 prosenttia yhtiön virushavainnoista. Kymmenen yleisintä virusta muodostivat noin puolet kaikista virushavainnoista.

- Bugbear ilmaantui myöhään, mutta siitä huolimatta generoi enenmmän liikennettä kuin yksikään muu virus viimeisen kuuden kuukauden aikana, Yhtiön äänitorvi, teknologiakonsultti Graham Cluley kommentoi.

Cluleyn mukaan Bugbearin kyky muuntautua joka lähettämiskerralla sekä lähettäjän osoitteen väärentäminen tekivät madosta yleisimmän ja myös ärsyttävimmän viruksen tähän mennessä vuonna 2003.

Kolmantena tilastoissa kiikkuu edelleen kohta puolentoista vuoden ikään ehtivä Klez.H, joka on MessageLabsin mukaan tietokonevirusten historian eniten sähköpostiliikennettä generoinut mato.

Huonoja uutisia

Sophosin mukaan virusten määrän kasvu osoittaa, etteivät viruskirjoittajat pelästyneet brittiläisen, kolme matovirusta kirjoittaneen Simon Vallorin alkuvuonna saamasta kahden vuoden vankeusrangaistuksesta.

Yhtiö piti alkuvuoden negatiivisena uutisena tietoturvarintamalla Calgaryn yliopiston ilmoitusta aloittaa viruskirjoituksen opettaminen osana tietoturvakoulutusta. Sophosin kritiikin mukaan virustehtailun opettaminen yliopistossa on täysin tarpeetonta.

Sophosin viruslista, tammi-kesäkuu 2003

1 W32/Bugbear-B 11.6%
2 W32/Sobig-C 9.7%
3 W32/Klez-H 8.4%
4 W32/Sobig-B 5.3%
5 W32/Sobig-A 3.3%
6 W32/Avril-B 3.2%
7 W32/Bugbear-A 2.5%
8 W32/Avril-A 2.3%
8= W32/Fizzer-A 2.3%
10 W32/Yaha-E 1.8%

Muut: 49.6%

Jutun kirjoitti: Jaakko Kuivalainen

Jaakko Kuivalainen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Googlen haastaja liehittelee mediataloja

26.05.2007 Norjalaisella Fastilla ei ole aikomustakaan kilpailla sanomalehtien verkkosivujen kanssa. Hakupalveluihin erikoistunut yhtiö pitää itseään mediatalojen kumppanina ja auttaa niitä ottamaan "lukijat ja mainostajat takaisin haltuunsa", kuten toimitusjohtaja John Markus Lervik asian ilmaisee.


Kolme vuotta sitten

Musiikkiteollisuus voitti piraatit Australiassa

26.05.2009 Australailainen oikeusistuin tuomitsi musiikkikaupan omistajan syylliseksi piratismiin. Tapaus oli maan ensimmäinen.

.