Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
"Huippuosaajat työttöminä"

Erton Rinne: It-työllisyyden kehitys dramaattisen heikkoa

30.7.2003 13:00 Toimihenkilöliitto Erton puheenjohtaja Antti Rinne vaatii valtiovallalta pikaisia toimia palvelusektorin työpaikkojen puolesta. Rinteen mukaan alkuvuonna tietotekniikan palvelualan työllisyyskehitys on ollut dramaattisen heikkoa.

Rinteen mukaan taantuma vaikuttaa yhtä rankasti muun muassa teollisuuden järjestelmä- ja ohjelmistopalveluita tuottaviin yrityksiin kuin näitä palveluita tarvitseviin yrityksiin.

- Samaan aikaan myös julkinen sektori on jäädyttänyt voimakkaasti omien tietojärjestelmiensä kehittämistä, Rinne toteaa.

Rinne kertoo, ettei tilanne ole suhdannebarometrien ja talousennusteiden mukaan ainakaan nopealla aikavälillä korjaantumassa vaan suistamassa alansa huippuosaajia pidemmäksi ajaksi työttömyyteen.

- Alalla, jossa lähes viikoittain tapahtuu uutta kehitystyötä, jo muutamien kuukausien työttömyysjakso saattaa nopeasti heikentää alan ammattilaisten osaamistasoa. Tällöin haaskataan paljon inhimillisiä ja taloudellisia voimavaroja, Rinne arvioi.

Konkreettisia toimia!

Rinteen mukaan valtion ensi vuoden talousarvioon on varattava merkittävästi rahoitusta korkeasti koulutettujen, asiantuntijatehtävissä työskentelevien ihmisten työpaikkojen turvaamiseksi. Rinne näkee ensi vuoden talousarvion valmistelun yhteydessä käytävät kolmikantaiset neuvottelut oivana tilaisuutena arviointiin ja korjaavien toimenpiteiden käynnistämiseen.

- Ainakin tietotekniikan palveluissa tilanne on nyt kuitenkin niin vakava, että alkusyksystä näköpiirissä olevien irtisanomisten ja lomautusten estämiseksi tarvitaan konkreettisia toimia jo syksyn aikana. Näistäkin voitaisiin neuvotella ja sopia elo-syyskuussa, Rinne esittää.

- Viimeistään nyt aivan kohtuullista tulosta tekevien yritysten ja niiden omistajien on ryhdyttävä kantamaan vastuuta ihmisten työllistymismahdollisuuksista. Lyhytnäköinen kolmen kuukauden tulosten tuijottelu, osinkojen ja optioiden kasvattaminen ja henkilöstön kilometritehtaalle kurittaminen sopii äärimmäisen huonosti nykytilanteeseen.

Jutun kirjoitti: Jaakko Kuivalainen

Jaakko Kuivalainen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Tietoturvayhtiö: Virukset iskevät myös Maceihin

26.05.2009 Applen antama käsitys Mac-tietokoneiden turvallisuudesta on väärä, tietoturvayhtiö Trend Micro oikoo Applea.

.