Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Kuudella prosentilla

Canon nosti digikameroiden myyntiennustettaan

9.10.2003 12:11 Maailman toiseksi suurin digikameravalmistaja, japanilainen Canon Inc. nosti jo toistamiseen tänä vuonna digikameroiden myyntiennustetta. Nyt yhtiö arvioi tänä vuonna myytävän yli yhdeksän miljoonaa digikameraa eli noin kuusi prosenttia aiempaa arviota enemmän.

Heinäkussa Canon arvioi tänä vuonna toimitettavan 8,5 miljoonaa digikameraa, kun yhtiön aiempi arvio oli kahdeksan miljoonaa.

Yhtiön kasvuennusteen taustalla on uudet mallit vaihdettavine objektiiveineen ja muine uusine piirteineen.

Selvästi odotuksia paremmin on myynyt Bloombergin mukaan myös Canonin edullisin yksilinssinen slr-kameramalli, EOS Kiss Digital, joka tuli markkinoille vasta syyskuun lopulla. Mallia myydään Japanissa noin 1 100 Yhdysvaltain dollarilla.

Canon arvioi myyvänsä tänä vuonna jopa miljoona slr-digitaalikameraa, jolla otetaan maailman markkinoista 50-60 prosenttia.

Vuonna 2001 kyseisiä kameroita toimitettiin noin 100 000 ja viime vuonna noin 250 000.

Vuonna 2006 Canon aikoo kaapata markkinoista yli puolet, kun maailmassa toimitetaan kaikkiaan noin viisi miljoonaa digitaalista slr-kameraa.


Jutun kirjoitti: Jukka Viitasaari

Jukka Viitasaari

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

EU tivaa Googlelta tietoa yksityisyyden suojasta

26.05.2007 EU haluaa selvittää, noudattaako Google Euroopan yksityisyydensuojasääntöjä. Tutkinnan ensivaiheessa Googlelle on lähetetty kysymyksiä. Hakujätti on lupautunut yhteistyöhön.


Kolme vuotta sitten

Uudessa Sony Vaio P:ssä on Vistan sijasta XP

26.05.2009 Sony on julkistanut Japanissa uuden version Sony Vaio P -minikannettavastaan. Sony Vaio P50 -mallissa on käyttöjärjestelmänä aiemman Windows Vistan sijasta XP.

.