Laaja puheteknologian tutkimus seitsemään paikkaan
9.10.2003 08:08 PUMS eli Puhetekniikan uudet menetelmät ja sovellukset -tutkimushanke on alkanut seitsemässä suomalaisessa tutkimuslaitoksessa.
Projektissa kehitetään kansainvälisesti mitaten huipputasoista teknologiaa.
Nelivuotisessa hankkeessa keskitytään puheenkoodaukseen, puheentunnistukseen, puhujantunnistukseen, puhesynteesiin sekä puheteknologian käytettävyyteen. Valtakunnallista hanketta koordinoi Tampereen teknillisen yliopiston Digitaalisen median instituutti (DMI). Projektin johtaja on akatemiaprofessori Jaakko Astola.
Tutkimuksessa ovat mukana lähes kaikki Suomessa puheteknologiaa tutkivat ja kehittävät tahot. TTY:n lisäksi tutkimusta tehdään Tampereen, Turun, Helsingin ja Joensuun yliopistossa, Teknillisessä korkeakoulussa ja VTT:ssä.
Tampereella yksi ryhmä
Tampereen yliopistosta tutkimuksessa on mukana tietojenkäsittelytieteiden laitoksen TAUCHI-yksikön Speech-based and Pervasive Interaction Group -tutkijaryhmä. Ryhmässä on yhdeksän jäsentä.
- Teemme tässä tutkimushankkeessa puhepohjaisia sovelluksia, myös erityisryhmille kuten näkövammaisille, kertoo projektipäällikkö Markku Turunen Speech-based and Pervasive Interaction Group -ryhmästä.
- Kehitämme esimerkiksi paikallisliikenteen informaatiojärjestelmää, jossa pystyy puhelimitse, puheentunnistusta ja puhesynteesiä hyväksikäyttäen saamaan selville, milloin bussi tulee.
Ryhmän muissa hankkeissa on kehitetty muun muassa käyttöliittymää, jonka avulla sähköpostia voisi lukea puhelimen tai kännykän avulla.
- Yksi tärkeä kohderyhmämme ovat erityisryhmät, erityisesti näkövammaiset, mutta kyllä nämä käyttöliittymät on tarkoitettu kaikille mobiilipalvelujen käyttäjille.
- Taustalla oleva pääajatus on, että pyrimme käyttämään luonnollisempia ja monipuolisempia käyttöliittymäratkaisuja, ja puhehan on ihmisen luonnollisin kommunikaatioväline, Turunen toteaa.
PUMS-tutkimuksen rahoituksesta pääosa tulee Tekesin Fenix - Vuorovaikutteinen tietotekniikka -teknologiaohjelmasta. Lisäksi mukana on joukko muita julkisia rahoittajia sekä merkittävimpiä puheteknologian alalla toimivia suomalaisia yrityksiä, jotka samalla ovat tulosten potentiaalisia soveltajia.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 23.5. Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa 08:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Chrome nousi maailman selainjohtajaksi 08:58
- Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta 07:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
EU tivaa Googlelta tietoa yksityisyyden suojasta
26.05.2007 EU haluaa selvittää, noudattaako Google Euroopan yksityisyydensuojasääntöjä. Tutkinnan ensivaiheessa Googlelle on lähetetty kysymyksiä. Hakujätti on lupautunut yhteistyöhön.
Kolme vuotta sitten
Uudessa Sony Vaio P:ssä on Vistan sijasta XP
26.05.2009 Sony on julkistanut Japanissa uuden version Sony Vaio P -minikannettavastaan. Sony Vaio P50 -mallissa on käyttöjärjestelmänä aiemman Windows Vistan sijasta XP.
Taloussanomat
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio" 19:08
- Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!" 19:45
- Mauton temppu: EU vei mausteet leffa-popcorneista 12:21
- Kyprosko seuraavana rahajonossa? 17:31
- Suursijoittaja: Pörssi kriisissä, markkinoilla pessimismikupla 14:04
- Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön? 16:45
- » Taloussanomat.fi












