Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Kisa kiristyy

Nintendon hinta-ale kiihdyttää edelleen konsolimyyntiä

Hinnan pudottaminen alle sadan dollarin on saanut GameCube-konsolin myynnin lentoon.

10.10.2003 12:19 Japanilaisen Nintendo Companyn GameCube-pelikonsolin hinnan leikkaus Yhdysvalloissa noin sataan dollariin on saanut myynnin liukkaaseen liikkeeseen. Yhtiö kehuu vetävänsä nyt kaulaa pahimpiin kilpailijoihinsa Sony Corporationiin ja Microsoft Corporationiin.

Yhtiön mukaan GameCubesta on syyskuun 25. päivänä tehdyn hinnan pudotuksen jälkeen tullut selvästi Yhdysvaltain eniten myyvä pelikonsoli.

Nintendo ilmoitti perjantaina, että viime viikolla GameCube myi viidenneksen paremmin kuin Sonyn Playstation 2 ja 145 prosenttia Microsoftin Xboxia enemmän.

Yhtiö kehui myös kannettavan Game Boy Advancen myyvän Yhdysvalloissa paremmin kuin mikään muu pelikonsoli, eli yhtiön pitävän tällä hetkellä hallussaan kahden eniten myyvän pelikonsolin statusta.

Jutun kirjoitti: Jukka Viitasaari

Jukka Viitasaari

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

EU tivaa Googlelta tietoa yksityisyyden suojasta

26.05.2007 EU haluaa selvittää, noudattaako Google Euroopan yksityisyydensuojasääntöjä. Tutkinnan ensivaiheessa Googlelle on lähetetty kysymyksiä. Hakujätti on lupautunut yhteistyöhön.


Kolme vuotta sitten

Uudessa Sony Vaio P:ssä on Vistan sijasta XP

26.05.2009 Sony on julkistanut Japanissa uuden version Sony Vaio P -minikannettavastaan. Sony Vaio P50 -mallissa on käyttöjärjestelmänä aiemman Windows Vistan sijasta XP.

.