Sähköinen laskutus häämöttää 2-3 vuoden päässä
28.10.2003 16:11 Taloustutkimuksen Toimisto 2003 -tutkimuksessa yhteensä 40 prosenttia vastaajista arvioi sähköiseen laskutukseen siirryttävän 2-3 vuoden aikajänteellä.
Taloushallinnon ohjelmistojen tärkeimpänä ominaisuutena pidetään toimivuutta. Vastaajista yli puolet sijoittaa ohjelmistojen toimivuuden kolmen tärkeimmän ominaisuuden joukkoon.
Seuraavaksi tärkeimpänä tekijänä pidetään ohjelmistotuen ja help-deskin toimintaa sekä ohjelmistojen soveltuvuutta käyttäjän tarpeisiin.
Ohjelmistovalmistajat ovat osanneet sangen hyvin reagoida asiakkaiden tärkeänä pitämiin asioihin, sillä ohjelmistojen toimivuus ja tarpeisiin soveltuvuus ovat myös tekijöitä, joihin ollaan keskimäärin kaikkein tyytyväisimpiä. Eniten tyytymättömyyttä aiheuttavat ohjelmistojen korkeat hinnat sekä myyntiin ja markkinointiviestintään liittyvät tekijät.
OpusCapita tunnetuin
Tunnetuin taloushallinnon ohjelmistotuote on OpusCapita, jonka tunnistaa kolmannes vastaajista. Seuraavaksi suurin kokonaistunnettuus on Analyste Cash Management –tuoteperheellä (28%) ja TietoEnatorin Intime-ohjelmistolla (22%).
OpusCapita ja Analyste Cash Management saavat kouluarvosana-asteikolla mitattuna myös selvästi parhaimman yleisarvosanan arvioiduista 41:stä taloushallinnon ohjelmistosta. Keskimäärin joka toinen vastaaja antaa näille ohjelmistoille kiitettävän arvion. Kolmanneksi parhaiten tutkimuksessa menestyi BasWaren Electronic Business –ohjelmisto.
Pankkiyhteysohjelmisto jyllää
Yli kolme vastaajaa neljästä ilmoittaa, että toimipaikan maksuliikenteen hoidossa käytetään pankkiyhteysohjelmistoa. Kolmannes siirtää tiedot verohallintoon sähköisesti. Neljännes vastaajista kertoo toimipaikan ostolaskuja kierrätettävän sähköisesti.
Lisäksi viidennes vastaa, että myös matkalaskut käsitellään sähköisesti.
Viime aikoina on mielenkiinnolla seurattu, miten siirtymisessä sähköiseen laskutukseen edistytään. Vastaajista 14 prosenttia ilmoittaa yrityksensä tai laitoksensa lähettävän laskut sähköisesti jo nyt. Vastaajista 12 prosenttia arvioi, että heidän toimipaikallaan otetaan käyttöön sähköinen laskutus seuraavan vuoden kuluessa.
Toimisto 2003 tuote- ja yrityskuvakuvatutkimuksessa toimistopäättäjät vertailivat taloushallinnon ohjelmistoja ja arvioivat sähköisen taloushallinnon osa-alueiden toteumista. Kohderyhmä edusti yli 20:n henkilön yrityksiä sekä julkishallintoa, jonka osuus oli noin kolmannes vastaajista.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille 16:15
- Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia 12:37
- Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla 10:22
- Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä 00:22
- @450-verkko vaihtaa tekniikkaa 12:49
- Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta 15:13
- Microsoft poistaa start-napin 13:19
- Google pyyhki Atlantiksen kartalta 15:59
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot
11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.
Kolme vuotta sitten
Tamperelaisyhtiö herätti klassikkoflipperin henkiin iPhonella
11.02.2009 Pinball Dreaming on suomalaisvoimin toteutettu iPhone-versio maineikkaasta Amiga-flipperistä.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- » Taloussanomat.fi













