Jo neljännes suurista yrityksistä käyttää sähkölaskuja
4.11.2003 08:59 Tuoreen selvityksen mukaan yli kahden miljoonan euron liikevaihtoa tekevistä suomalaisista yrityksistä ja julkishallinnon organisaatiosta jo neljännes käyttää sähköistä laskujen käsittelyä. Vuosi sitten vastaava luku oli vain viisi prosenttia.
Sähköinen taloudenohjaus etenee suomalaisissa organisaatioissa erityisesti sähköisen laskujen käsittelyn ja arkistoinnin ohjelmistojen hankinnan seurauksena.
Sähköisen laskujen käsittelyn ohjelmistomarkkinoilla asemiaan ovat vuoden sisällä vahvistaneet BasWare Oy ja Analyste Oy. BasWare on tämän ohjelmistoryhmän selkeä markkinajohtaja, Aara Finland Oy:n selvitys kertoo.
Selvitystä varten haastateltiin 160 suomalaisen organisaation talousohjauksen prosessista vastaavaa henkilöä elo-syyskuussa 2003.
Moni miettii hankintaa
Myös tulevaisuudessa sähköisen laskujen käsittelyn ohjelmistojen kysynnän povataan olevan kasvussa.
Tällä hetkellä suomalaisista organisaatioista 36 prosentilla on suunnitteilla sähköisen laskujen käsittelyyn liittyviä kehityshankkeita.
Talousohjauksen kovinta kilpailua käydään ERP-ratkaisutoimittajien ja yksittäisiä taloudenohjauksen ohjelmistotuotteita tarjoavien yritysten kesken, tutkimus kertoo.
Suurissa yrityksissä Novo Group Oyj:n ja TietoEnator Oyj:n taloudenohjauksen ohjelmistotuotteiden rinnalle on noussut SAP AG:n ratkaisut.
ERP-ratkaisujen ja yksittäisten taloudenohjauksen ratkaisujen suhde on pysynyt ennallaan viime vuonna. Tutkituissa yrityksissä taloudenohjauksen ratkaisuista 45 prosenttia oli ERP-ratkaisujen moduuleita.
Analyyseja ja raportteja kysytään
Selvityksen mukaan myös taloudenohjauksen analysoinnin ja raportoinnin ohjelmistojen käyttö on kasvussa.
Vuoden aikana suomalaisissa organisaatioissa on käynnistetty laajoja talousinformaation laadun parantamiseen keskittyneitä tiedon analysoinnin ja raportoinnin tehostamiseen liittyviä kehityshankkeita, jotka ovat sisältäneet myös ohjelmistohankintoja.
Taloudenohjauksen ohjelmistovalintojen yhdeksi keskeiseksi perusteeksi lähitulevaisuudessa on nousemassa talousinformaation analysointia ja raportointia tukevat ominaisuudet.
Vaikka taloudenohjauksen ratkaisujen kysyntä kasvoi viime vuonna, talousohjauksen perusohjelmistojen heikko uuslisenssimyynti veti koko ohjelmistosegmentin 1,4 prosentin laskuun, selvitys ynnää.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 23.5. Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uusimmat uutiset
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa 08:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Chrome nousi maailman selainjohtajaksi 08:58
- Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta 07:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Tulevaisuuden näyttötekniikka imee energiansa auringosta
26.05.2007 Monen laitteen suurin virtasyöppö on näyttö. Nyt näytöt halutaan valjastaa tuottamaan itse oma energiansa.
Kolme vuotta sitten
"Aito" peligrafiikka 10-15 vuoden päässä
26.05.2009 Peliyhtiö Epicin perustaja uskoo, että oikeasti todenmukainen grafiikka onnistuu videopeleissä 10-15 vuoden kuluttua.
Taloussanomat
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio" 19:08
- Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!" 19:45
- Mauton temppu: EU vei mausteet leffa-popcorneista 12:21
- Kyprosko seuraavana rahajonossa? 17:31
- Suursijoittaja: Pörssi kriisissä, markkinoilla pessimismikupla 14:04
- Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön? 16:45
- » Taloussanomat.fi












