Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Microsoftin kilpailijaksi

Kiina haluaa Linuxin oman ohjelmistotyönsä pohjaksi

6.11.2003 15:10 Kiinan hallitus haluaa Linuxista perusratkaisun jättimaan tuleville ohjelmistohankkeille. Se perustelee ratkaisuaan sen edullisuudella ja helppoudella muokata ja jalostaa eteenpäin verrattuna käytännössä ainoaan vaihtoehtoon, Microsoft Corporationin windowsiin.

Kiinan viestintäministeri, Gou Zhongwen sanoi Reutersin mukaan, että Linux on maan ohjelmistokehitykselle todellinen mahdollisuus, mutta että sen toteuttamiseksi tarvitaan hallituksen tukitoimia.

Gou ei kuitenkaan ilmoittanut esimerkiksi tarkempia summia, mitä hallitus aikoo sijoittaa Linuxiin.

Kiinan teknologiamarkkinat kasvavat vuosittain viidenneksellä, ja IDC ennustaa maan ohjelmistomyynnin kasvavan 30,5 miljardin dollarin liiketoiminnaksi vuoteen 2005 mennessä.

Kiina perustelee avoimen lähdekoodin valintaansa sillä, että kukaan ulkopuolinen ei pääse peukaloimaan valtion kannalta tärkeitä tietoja ja tietoverkkoja.

Viime syyskuussa Kiina, Japani ja Etelä-Korea ilmoittivat kehittävänsä yhdessä avoimen standardin ohjelmistoratkaisuja vaihtoehtona windowsille.

Jutun kirjoitti: Jukka Viitasaari

Jukka Viitasaari

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Tulevaisuuden näyttötekniikka imee energiansa auringosta

26.05.2007 Monen laitteen suurin virtasyöppö on näyttö. Nyt näytöt halutaan valjastaa tuottamaan itse oma energiansa.


Kolme vuotta sitten

"Aito" peligrafiikka 10-15 vuoden päässä

26.05.2009 Peliyhtiö Epicin perustaja uskoo, että oikeasti todenmukainen grafiikka onnistuu videopeleissä 10-15 vuoden kuluttua.

.