Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Sonyn Vaio syönyt markkinoita

Apple Japanin isoon omenaan

28.11.2003 07:34 Maailman kolmanneksi suurin tietokonevalmistaja, amerikkalainen Apple työntyy Japanin isoon omenaan eli Tokion kuuluisimmalle ostosalueelle Ginzalle. Apple avaa viikonloppuna ensimmäisen kauppansa Yhdysvaltain ulkopuolella.

Läsnäolollaan Tokiossa Apple haluaa vahvistaa asemiaan maailman kolmanneksi suurimmilla pc-markkinoilla.

CNET Newscomin mukaan Apple kaupittelee tokiolaisille muiden muassa Mac-koneitaan, Power Mac G5-pöytäkonetta ja varsinkin iPod-soittimia. Apple on viime aikoina kokenut takaiskuja Japanissa, jossa varsinkin Sonyn kilpaileva Vaio on syönyt amerikkalaisyhtiön markkinoita.

Myös Applen johtaja ja perustaja Steve Jobs myönsi torstaina, että yhtiölle on tullut Japanissa takapakkia. Jobs ei paljastanut Applen markkinaosuutta Japanissa, mutta sanoi, että yhtiö haluaa voittaa takaisin menettämänsä asemat.

Riippumattoman tutkimusyhtiö MultiMedian äskettäin tekemässä tutkimuksessa Apple ei yltänyt kymmenen myyvimmän laitevalmistajan joukkoon Japanissa, CNET News huomauttaa.

Applella on 72 myyntipistettä kotimarkkinoillaan Yhdysvalloissa. Japanissa yhtiö aikoo avata toisen kaupan Osakassa ensi vuonna. Tokion Ginzalle sunnuntaina avattava liike on maailman toiseksi suurin Apple-kauppa Chicagion toimipisteen jälkeen. Liiikeessä on nettikahvila, palvelupiste ja 84-paikkainen auditorio tuote-esittelyjä varten.

Applen tuotteista parhaiten Japanissa on viime aikoina menestynyt musiikkisoitin iPod.

Jutun kirjoitti: Markku Pervilä

Markku Pervilä

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

EU tivaa Googlelta tietoa yksityisyyden suojasta

26.05.2007 EU haluaa selvittää, noudattaako Google Euroopan yksityisyydensuojasääntöjä. Tutkinnan ensivaiheessa Googlelle on lähetetty kysymyksiä. Hakujätti on lupautunut yhteistyöhön.


Kolme vuotta sitten

"Olet saksalainen - olet terroristi"

26.05.2009 Viime aikojen katsotuimpia saksalaisvideoita YouTubessa, "Du bist Terrorist" on varoitus yksityisyyttämme uhkaavasta isosta veljestä. Se on myös saksalaisten itsetuntoa kohottaneen kampanjan satiiri, joka sai kampanjasta vastanneen mainostoimiston uhittelemaan videontekijää oikeusjutulla.

.