Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
World Economic Forum:

Suomi tipahti ykkösestä kolmoseksi it:n käytössä

9.12.2003 09:57 Yhdysvallat ja Singapore pudottivat Suomen viime vuoden ykkössijalta kolmoseksi World Economic Forumin tuoreessa raportissa. Raportti arvioi kaikkiaan 102 maan tietoteknologian käyttöastetta ja hyödyntämistapaa osana talous- ja yhteiskuntaelämää.

Nyt World Economic Forum arvosti ykköseksi Yhdysvallat, ja toiseksi nousi Singapore. Järjestön mielestä Yhdysvallat omaa erityisesti parhaat verkko- ja tietoliikennevalmiudet ja se käyttää tietoteknologiaa innovatiivisimmin.

Singaporen sijoitus nousi viime vuoden kolmossijalta toiseksi ohi Suomen. World Economic Forum kiinnitti huomiota erityisesti maan onnistuneeseen yksityisen ja julkisen sektorin yhteistyöhön uusien teknologioiden levittämisessä.

Vaikka Suomen sijoitus putosi, se päihitti yhä esimerkiksi neljäntenä olevan Ruotsin, viidentenä olevan Tanskan ja kahdeksanneksi jääneen Norjan.

Viime vuonna järjestön raportissa arvioitiin 82 maan teknologista kehitystä.

Kehitysmaat petrasivat

Myös kehitysmaat kuroivat kiinni teollisuusmaiden etumatkaa teknologian hyväksikäytössä.

Monissa kehitysmaissa tietoteknologian läpimurtoa pidetään eräänlaisena uusteollistumisen muotona, jonka nostattaman aallon harjalla ne pystyisivät nostamaan elintasoaan merkittävästi.

Tällä hetkellä 102 maan listan häntäpäässä teknologian hyödyntämisessä ovat Tsad, Etiopia ja Haiti.

Jutun kirjoitti: Jukka Viitasaari

Jukka Viitasaari

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Googlen haastaja liehittelee mediataloja

26.05.2007 Norjalaisella Fastilla ei ole aikomustakaan kilpailla sanomalehtien verkkosivujen kanssa. Hakupalveluihin erikoistunut yhtiö pitää itseään mediatalojen kumppanina ja auttaa niitä ottamaan "lukijat ja mainostajat takaisin haltuunsa", kuten toimitusjohtaja John Markus Lervik asian ilmaisee.


Kolme vuotta sitten

Musiikkiteollisuus voitti piraatit Australiassa

26.05.2009 Australailainen oikeusistuin tuomitsi musiikkikaupan omistajan syylliseksi piratismiin. Tapaus oli maan ensimmäinen.

.