Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Käyttäjäkeskeisyyttä

VTT kehittää joka paikan tietotekniikkaa

10.12.2003 12:12 VTT kehittää joka paikkaan sulautuvaa tekniikkaa, jonka lähtökohtana on sen mukaan ihmisen mielekäs toiminta. Tietoyhteiskunnan teknisten välineiden kehittämisessä halutaan ottaa käyttäjän näkökulma entistä paremmin huomioon, VTT:stä todetaan.

Uusi tekniikka on levinnyt nopeasti, mutta sen käyttöönoton
onnistuminen on monisyisempää. Mitä aiemmin ja mitä perusteellisemmin inhimillinen tekijä on mukana suunnittelussa, sitä toimivampia ja kilpailukykyisempiä tuotteita ja palveluja syntyy, todetaan tutkimuskeskuksesta.

VTT:ltä on juuri valmistunut roadmap-tutkimus ihmisen ja tekniikan vuorovaikutustutkimuksen tulevaisuuden trendeistä.

Tietotekniikkaa sovelletaan kiihtyvällä vauhdilla ihmisten työ-, asuin- ja
vapaa-ajan ympäristöihin sekä erilaisiin välineisiin ja esineisiin. Ihmisten vuorovaikutus ympäristönsä kanssa on yhä enemmän tietotekniikan
välittämää, ja olemme yhä riippuvaisempia tietotekniikasta jokapäiväisessä elämässämme.

Vuorovaikutuksen uusien muotojen täytyy siksi olla VTT:n mukaan sekä toimivia että hyväksyttäviä ihmisten kannalta.

VTT tutkii ihmisen ja tekniikan vuorovaikutusta teknisestä ja käyttäytymistieteellisestä näkökulmasta.

Käyttäjäkeskeisesti suunniteltu tekniikka sulautuu huomaamattomasti ympäristöönsä, sen käyttö tuntuu luonnolliselta ja tiedon esitystapa on ymmärrettävä. Tämän ansiosta ihmisten on helpompi hallita teknisiä välineitä, ja ne myös tukevat paremmin käyttäjien toimintaa ja yhteistyötä lisäämättä vaivannäköä tai
kuormitusta.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Googlen haastaja liehittelee mediataloja

26.05.2007 Norjalaisella Fastilla ei ole aikomustakaan kilpailla sanomalehtien verkkosivujen kanssa. Hakupalveluihin erikoistunut yhtiö pitää itseään mediatalojen kumppanina ja auttaa niitä ottamaan "lukijat ja mainostajat takaisin haltuunsa", kuten toimitusjohtaja John Markus Lervik asian ilmaisee.


Kolme vuotta sitten

Musiikkiteollisuus voitti piraatit Australiassa

26.05.2009 Australailainen oikeusistuin tuomitsi musiikkikaupan omistajan syylliseksi piratismiin. Tapaus oli maan ensimmäinen.

.